Sosialisoivatko ministeri ja metsäjätit raakkujoet puunoston ulkopuolelle?
LUKIJALTA | KALEVA
"Pääsyy raakkujokien vähenemiselle on vesireittien patoaminen, joka estää raakkujen lisääntymiselle välttämättömien lohikalojen nousun."
Raakkukuolemat Suomussalmen Hukkajoella eivät syntyneet suojavyöhykkeen puutteesta vaan joen yli ajamisesta. Silti ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen (kok.) esitti kolmelle metsäjätille ohi metsänomistajien korvauksetonta harmaata suojelua esittämällä raakkujokien varsien jättämistä molemmin puolin 50 metrin leveydeltä puunoston ulkopuolelle.
Kilometrin matkalla se tekisi kymmenen hehtaarin korvauksettoman suojavyöhykkeen. Pahimmillaan ympäristöministeri ja metsäjätit tulevat sosialisoineeksi yksityistä omaisuutta kilometrin matkalla 100 000 euron edestä.
WWF:n pääsihteeri Jari Luukkonen vaati kokonaan uutta lainsäädäntöä turvaamaan vastaavan levyiset suojakaistat raakkuvesistöjen vierimetsiin. Luukkosen avauksen positiivinen puoli Mykkäsen esitykseen verrattuna on se, että luonnonsuojelulaista löytyy korvausperusteet, jotka tällaisiin vaatimuksiin voitaisiin – ja tulisi – liittää.
Ollaanko ministerin ja metsäyhtiöiden sosialisointi hyväksymässä maan tavaksi vai lähdetäänkö raakkupurojen varsia suojelemaan lakimuutoksella? Yllättävän hiljaa ovat muut hallituspuolueiden poliitikot ja oppositiokin asiasta olleet.
Oikeasti raakkujen suojelu ei vaadi kumpaakaan. Koska raakku on erityisesti suojeltava laji, nykyinenkin luonnonsuojelulaki mahdollistaisi sen säilymiselle tärkeiden esiintymispaikkojen suojelun rajaamispäätösmenettelyllä. Se tehtäisiin kohteen ominaispiirteiden mukaan, ei kaavamaisesti. Maaston muodot, ilmansuunnat, kaltevuudet ja maalajit vaikuttavat suojakaistan koon tarpeeseen.
Esimerkiksi raakkujoen pohjoisrannoilla ei ole samanlaista varjostumistarvetta kuten etelä- ja lounaisrannoilla. Arvokkaimmille kohteille voisi suunnata Metso- ja Helmi-suojelua. Ennen uutta lainsäädäntöä olisi siis perusteltua käyttää nykyisiä keinoja.
Loppu voidaan hoitaa metsänhoito-ohjeistuksen viilaamisella ja siitä voitaisiin metsäalan kesken sopia. Täydellisen metsätalouden ulkopuolelle siirtämisen sijasta raakkupurojen suojakaistoilla voisi jatkuva kasvatus ja maanmuokkauksesta luopuminen olla kustannustehokkaita vaihtoehtoja. Ne turvaisivat kohtuullisilla tulonmenetyksillä sekä valumien hallinnan että varjostusvaateen.
Muilla kohteilla metsänhoitoyhdistykset tulevat jatkossa tarjoamaan valtakirjakaupoissa ostaville puufirmoille mahdollisuutta luontoarvokaupan kautta osoittaa vastuullisuutta.
Kaiken kohun keskellä on syytä muistaa, että takavuosikymmenten käytänteistä on parannettu. Silloin soita ojitettiin vetämällä happamia vesiä suoraan raakkupuroihin, tehtiin syväaurauksia rinteisiin, vesakkoja myrkytettiin lentokoneilla ja tehtiin Osaran aukeita, siis jopa 20 000 hehtaarin aukko ilman säästöpuita ja suojavyöhykkeitä.
Kaikesta tästä huolimatta monilla tehometsätalouden alueilla Kainuussa ja Koillismaalla on parhaita raakkujokia. Pääsyy raakkujokien vähenemiselle on vesireittien patoaminen, joka estää raakkujen lisääntymiselle välttämättömien lohikalojen nousun. Tämä on Hukkajoen episodissa unohtunut.
Mikko Tiirola
metsävaltuuskunnan puheenjohtaja, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK