Puhe Pudasjärven metsäpäivillä 23.3.2013

20.03.2013

Pudasjärven metsäpäivät 20.3.2013
Mikko Tiirola

Pudasjärvi näyttää ilmastopolitiikan mallia Helsingille

Puurakentaminen on parasta ilmastopolitiikkaa, sanoi MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola Pudasjärven metsäpäivien avauspuheessa. Kunnallisella päätöksenteolla voidaan vaikuttaa vahvasti aluekehitykseen ja ilmastopolitiikkaan. Pudasjärven kaupunki näyttää ekologisuudessa esimerkkiä maan pääkaupungille.

- Puun lisäkäytöllä voitaisiin luoda huomattava määrä uutta taloudellista kasvua ja uusia työpaikkoja sekä parantaa koko Suomen kansantaloutta. Samalla hoituisivat ilmastonsuojelutavoitteet.

Puun käyttö tuo työtä ja hyvinvointia myös sinne missä metsät ovat. Mekaaninen puunjalostus on jakaantunut ympäri Suomea paremmin kuin mikään muu teollisuuden ala. Monet merkittävät puunjalostuslaitokset sijaitsevat sellaisilla seutukunnilla, joilla muuta työtä ja toimeentuloa on tarjolla niukalti. Mitä enemmän Suomessa rakennetaan puusta, sitä enemmän puuta sahataan. Ja mitä enemmän puuta sahataan, sitä enemmän syntyy haketta ja energiajakeita, jotka palvelevat myös muun teollisuuden raaka-ainehuoltoa ja ilmastotavoitteiden toteutumista.

Kunnallisessa päätöksenteossa voidaan vaikuttaa aluekehitykseen ja ympäristön tilaan. Liian usein päätökset tehdään kuitenkin pelkän yksikköhintakilpailutuksen tuloksena ilman strategista tarkastelua ja pelkkä euro konsulttina. Pudasjärven päättäjille pitää kuitenkin nostaa hattua. Päätös 10 000 neliön hirsisen koulukeskuksen rakentamisesta homeisten betonikoulujen korvaamiseksi on valtakunnallisesti merkittävä päänavaus. Suomessa on yli viiden miljardin euron korjaus- tai uudelleen rakentamistarve kunnallisissa rakennuksissa homevaurioiden takia. Koko maan rakennuskannassa korjausvelka on 50 miljardia euroa.

Tiirola hämmästelee, että pääkaupungissa opetetaan kovasti ihmisiä ekologisuuteen ja ilmastoystävällisyyteen, mutta siellä rakennetaan betonista ja lämmitetään fossiilisilla polttoaineilla. Pitäisikö Helsingin kaupungin valtuusto pyytää ympäristö- ja ilmasto-oppiin Pudasjärven kaupungin vieraaksi, kysyi Tiirola monisatapäiseltä metsäpäiväyleisöltä. Helsingissä kerätään parhaillaan rahaa uutta Lastensairaalaa varten. Jos sairaala rakennettaisiin ekologisesti kotimaisesta puusta, hyötyisivät sekä lapset, ilmasto että kansantalous.

Kunnilla on myös kaavoitusmonopoli, jonka avulla puurakentamista voitaisiin vauhdittaa ratkaisevasti. Suomalaiset haluaisivat tutkimusten mukaan asua puurakenteisessa pientalossa, mutta Suomesta - EU:n harvaan asutuimmasta maasta - on rakennettu Espanjan jälkeen kerrostalovaltaisin maa. Tässäkin päättäjien on syytä katsoa peiliin, kehotti Tiirola.

Lisätietoja: MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola puh. 044 583 4280