PETÄJÄVESI 150 VUOTTA JUHLALEHTI 06/2018
MIKKO TIIROLA

Petäjävesi elää metsästä

Metsä on keskeinen elementti petäjävetisyyttä. Oikeastaan koko eläminen näillä seuduilla perustuu metsään. Sakari Topelius kirjoittaa maamme kirjassa juuri Petäjäveden kunnan perustamisen aikoihin seuraavasti: "Suomen metsä on hyvin kallis ominaisuus, jopa niin kallis, että tämä maa metsätönnä olisi kelpaamaton ihmisten asuttavaksi. Metsää tarvitaan polttopuiksi, rakennuksiin, aitoihin, siltoihin, laivoihin, ajo- ja työkaluihin ja moniin muihin välttämättömiin tarpeisiin. Metsä suojelee maata kylmiltä tuulilta ja äkillisiltä kylmän ja lämpimän vaihteluilta. Metsä vetää puoleensa kosteutta ja suojelee kuivuudelta. Metsäisillä seuduilla sataa tasaisemmin; lumi ei sula siellä keväisin niin äkkiä. Näiden ominaisuuksiensa vuoksi metsä on ikäänkuin maan turkki. Maa, joka sijaitsee täällä pohjan perillä, tarvitsee hyvät talvivaatteet, mutta jos se riisuu turkin päältään, se saa syyttää itseänsä, jos se paleltuu kuoliaaksi."

Ennen pysyvän asutuksen syntymistä Petäjävedelle oli kuntamme alueet hämäläisten eränkäynti aluetta. Hetteen eräsijoilta pyydettiin riistaa ja kalaa Hämeessä kiinteästi asuville perhekunnille. Kun Kustaa Vaasan vapautti kruunun maat pysyvälle asutukselle 1500 -luvulla, alkoi kaskiviljely, joka loi pohjan nykyiselle maataloudelle. Tervanpolton ja rautamalmin tuotannon myötä metsistä saatiin pian myös ensimmäisiä myyntituloja. Petäjävetisistä hongista rakennettiin asumukset ja nykyinen Unescon maailmanperintökirkko. Kunnan itsenäistymisen aikoihin nousunsa aloittanut sahateollisuus ja reilu sata vuotta sitten alkanut kemiallisen metsäteollisuuden nousu ovat saaneet aikaan metsien voimakkaan taloudellisen hyödyntämisen kauden, joka jatkuu yhä. Työtä ja toimeentuloa metsät tarjoavat lähes tuhannelle petäjävetisille metsänomistajille ja sadoille metsäsektorin työllistämille ihmisille.

Paitsi taloudellisesti, merkitsee metsä jokaiselle petäjävetiselle jotakin - ovathan meidän kaikkien juuret metsässä. Metsä tuottaa meille onnellisuutta lukemattomin eri tavoin. Joillekin onni on kävely tai hiihto lähimetsässä ja hengähdyspaikka arjen kiireiltä, toisille polttopuiden pilkkomista, marjasaaliita ja metsästystä, ja meille monelle tärkeä elinkeino. Metsät ovat antaneet myös henkistä pääomaa kulttuurin ja taiteen saralle ja vaikuttaneet petäjävetisen identiteetin muodostumiseen. Metsä on siitäkin hieno elementti, että samaa metsää voi hyödyntää sekä taloudellisesti että virkistyksen kannalta.

Tulevina vuosina metsien merkitys korostuu entisestään, kun maailma pyrkii hillitsemään ilmaston lämpenemistä, korvaamaan fossiiliset raaka-aineet puulla ja rakentamaan biotalousyhteiskuntaa.

Kaikki se mitä viimeisen vuosisatojen ajan on tehty uusiutumattomasta öljystä ja kivihiilestä tulisi korvata uusiutuvilla materiaaleilla. Se tarkoittaa energiavallankumousta sähköntuotannossa, liikenteessä ja lämmityksessä sekä muovin ja tekokuitujen korvaamista biopohjaisilla tuotteilla. Laboratoriotasolla jo nyt voidaan valmistaa käytännössä kaikkia muovi- ja öljypohjaisia tuotteita puusta. Tekniikka kehittyy harppauksin. Nanoselluloosasta osataan jo valmistaa hiilikuitua ja terästä vahvempia ja kevyempiä materiaaleja. Puusta osataan jo valmistaa tekokuituja ja puuvillaa korvaavia lankoja. Älyvaatteiden kehitykseen puukuidun kerrotaan olevan erinomaista. 100% biodieseliä, joka sellaisenaan soveltuu polttomoottoreihin, valmistetaan jo kaupallisesti. Eikä unohtaa sovi massiivipuurakenteita, joista meillä on esimerkkinä Vanha kirkko, jonka rakenteissa on hiiltä ollut varastossa vuosisatoja.

Maailman pelastaminen vaatii puunkäytön lisäämistä ja entistä parempaa metsien hoitoa. Samalla pitää pystyä huolehtimaan metsäluonnon monimuotoisuudesta. Metsien käyttö on avain ilmastonmuutoksen hillintään. Museoimalla Petäjäveden metsiä se ei onnistu, mutta yhteen sovittamalla ja kehittämällä talousmetsien luonnonhoitoa voimme petäjävetisinä metsänomistajina olla sekä pelastamassa maailmaa, tarjoamassa luontoelämyksiä, että tuomalla vaurautta ja elinmahdollisuuksia myös tulevina vuosisatoina.

Mikko Tiirola