Paineita purkamassa

Minulle raivaussaha on tilamme tärkein työkalu. Se on myös oivallinen personal trainer ja painonvartija. Tankillisen sahaaminen vastaa noin 12 kilometrin hiihtolenkin energian kulutusta kertoi Raivaa itsesi kuntoon -hankkeen tutkimustulos. On palkitsevaa, kun tankillisen sahaamisen jälkeen katsoo jälkeä – jotakin konkreettista on saanut aikaiseksi. Eikä tässä vielä kaikki. Lukuisissa tutkimuksissa on osoitettu metsässä vietetyn ajan terveyshyödyt myös mielelle

Minä tykkään kuunnella äänikirjoja sahatessani. Monesti myös antaa vaan ajatusten levätä. Toisaalta sahatessa pystyy myös jäsentelemään asioita. Joskus sahaa viilatessa tai evästellessä huomaa, että alitajunta on tehnyt työtään kuin huomaamatta, paineita purkaen.

Monesti huomaan ihmetteleväni, miten ilmastonmuutos- ja luonnonsuojelukeskustelussa maalaisjärki on päässytkään unohtumaan. "Suomen luonnosta 70 prosenttia on jo hävitetty, siksi luontokadon pysäyttäminen vaatii jyrkkiä toimia" kirkui taannoin Helsingin Sanomien otsikko, kun Suomen luontopaneeli oli julkaissut raporttinsa.

Evästauolla on tullut mieleen 1800-luvun puolivälistä löytyvät kuvamateriaaliat ja tallennetut aikalaiskuvaukset, joissa todetaan, että kokonaisista pitäjistä olivat metsät loppumassa ja jopa polttopuista oli pulaa. Samoin historiaa on 1970-luku vesakkoruiskutuksineen, syväaurauksineen ja satojen hehtaarien avohakkuineen. Koivu oli valkoinen valhe, jota hakattiin jopa maahan. Lahopuun jättäjiä pidettiin laiskoina, siksi kelopuut ja tuulenkaadot kerättiin. Ojat kaivettiin suoraan vesistöihin, eikä suojavyöhykkeitä tunnettu. Pienvesistöistä ei piitattu puunkorjuussa. Säästöpuukäsitettä ei ollut olemassakaan. Suurpedot oli tapettu lähes sukupuuttoon ja suojelualueverkosto oli monta kertaa nykyistä pienempi.

Sitä ihmettelee, miten juuri nyt annetaan käsitys, että 70 prosenttia luonnosta olisi hävitetty, kun kaikkiin edellä mainittuihin on tehty korjausliike, lähes kaikki metsät on sertifioitu ja luonnonhoitoa tehostetaan koko ajan.

Yhtä lailla ilmastonmuutoskeskustelu ihmetyttää. Aikahorisontti on ollikaisilla aivan liian lyhyt. Sen tajuaa tankkaustauolla LULUCF laskijoita selvemmin, että hyvä metsänhoito on pitkäjänteistä työtä eikä metsä voi olla loputon fossiilihiilen kaatopaikka. Se on lämpenevässä ilmastossa mahdotonta. Saksasan vanhenevat metsät ovat jo kääntyneet metsätuhojen seurauksena hiilipäästöiksi, ja Kanadassa on palanut metsien hiiltä taivaan tuuliin viime vuonnakin 139 maailman valtion kaikkien ilmastopäästöjen verran. Fakta on, että hiiltä saadaan metsiin sidottua sitä enemmän, mitä paremmin metsien kasvukunnosta huolehditaan. Ei sillä, että ne suojellaan museoiksi.

Pientä liikettä maalaisjärjen voittoon on havaittavissa. Näyttää, että metsä- ja ilmastotutkijoilta on tullut viime aikoina vahvempia metsänomistajien näkemyksiä tukevia kannanottoja. Näyttää myös siltä, että ennallistamisasetuksen tulkinnassa oivalletaan vähitellen myös ristiriitoja ilmastonmuutoksen hillinnän kanssa. Toisaalta ely -keskusten luonnonsuojelulain lajisuojelutulkinnat ovat uusia päänvaivoja. Hallituksen omaisuudensuojaa ja vapaaehtoisuutta vahvistavien kirjausten ja käytännön elämän välillä on ristiriitaa, jota ympäristöministerin vaihdoksen soisi hälventävän.

Kun raivaussahansa taas käyntiin nykäisee, tuntee taas purkaneensa paineita. Raivaussaha on ilmastoahdistuksen parempi lääke kuin elokapinointi. Mutta jos kaikesta edellä kertomastani huolimatta raivaussahakauppaan ja taimikonhoitoon ei suorru, kannattaa metsänhoitoyhdistyksestä tilata taimikonhoitotyö. Taimikonhoidon laiminlyöntiä voi pitää sekä ilmastosyntinä että metsänsä heitteelle jättönä.

Mikko Tiirola

Metsävaltuuskunnan puheenjohtaja, MTK r.y.