MHY SAVOTTA RANTAKALAILLAN JUHLAPUHE PIELAVEDELLÄ

MHY SAVOTTA, MTK PIELAVESI, PIELAVEDEN YRITTÄJÄT 25.7.2013
RANTAKALAILTA
MIKKO TIIROLA

Hyvää loppukesän iltaa metsien naiset ja miehet;

Bundan Jari pyysi jo keväällä varaamaan rantakalaillan kalenteriin. Tänne Savoon aina mukava tulla, kun täälläpäin tuppaa vastuu olemaan aina kuulijan puolella. Kun MHY Savotan puheenjohtaja Kainulaisen Pentti - teki esityksen metsävaltuuskunnalle silloin nelisen vuotta sitten, että minut pitäisi valita tälle paikalle, aloitti hän puheenvuoronsa, että tuon Tiirolan Mikon pahin puute on se että se ei ole savolainen. No senkö takia minä olen aika höylisti luvannut tulla kertoilemaan metsänomistajien edunvalvonnan haasteista juuri teille savolaisille, joille mehtärahalla on niin kovin suuri merkitys.

Pielavesi on minulle mielenkiintoinen paikka sikäli, että jo lapsena isoäitini kertoili, että sinne Paltamoon on hänen sukunsa tullut Pielavedeltä. Se nivoutui lapsena merkittäväksi paikaksi, kun samaan aikaan kertoiltiin, että Kekkonenkin on sieltä kotoisin. 70-luvun lapsille presidentti ja Kekkonenhan olivat samaa tarkoittavia sanoja.

Ajattelin iltamapuheessani keskittyä tänä iltana metsäsektorin murrokseen - siis uhkiin ja mahdollisuuksiin - ja ennen kaikkea siihen miksi metsänomistajat tarvitsevat vahvaa edunvalvontaa kannolta Brysseliin saakka.

Murroksessa elävä metsäteollisuus tuottaa edelleen viidenneksen Suomen vientituloista, vaikka jalostuskapasiteettista on suljettu lähes 15 % viimeisen vuosikymmenen aikana. Kehitys metsäsektorilla on kulkenut väärään suuntaan. Tämä on myös metsänomistuksen suurin uhkakuva. Rattaan kääntämiseen tarvitsemme politiikan suunnan muutosta -uusia avauksia ja rohkeata vihreiden elinkeinojen toimintaedellytysten parantamista. Mahdollisuuksia meillä on. Väestönkasvu ja uusiutumattomien luonnonvarojen ehtyminen tekevät tulevaisuudessa puusta entistäkin arvokkaamman raaka-aineen. Vaikka paperin kysyntä ei enää Euroopassa kasva, puurakentamiselle ja muovia korvaaville pakkauksille ennustetaan voimakasta kasvua. Jatkossa iso osa öljystä, muovista, betonista ja teräksestä voidaan korvata puupohjaisilla aineilla. Suomessa on moniin kilpailijamaihin verrattuna runsaat ja kestävät metsävarat, toimiva logistiikka, korkea koulutustaso, alhainen riskitaso, viranomaisten luotettavuus ja turvallisuus. Kasvavat Venäjän markkinat ovat vieressä. Toteutuvan Venäjän WTO -jäsenyyden pitäisi lisätä Suomen houkuttelevuutta investointikohteena niin raaka-ainehankinnan varmuuden kuin lopputuotteiden kaupan kannalta. Uusia tuotannollisia investointeja kaivataan kipeästi, sillä maamme metsät kasvavat yli 100 miljoonaa m3 runkopuuta vuodessa. Viime vuosina kotimaisen puun vuosikäyttö on vajonnut lähes puoleen siitä. Kansantalouden kannalta tilanne on järjetön. Invest in Finland -ohjelmaa on järkevää suunnata voimakkaammin metsäsektorille. Jos kotimaasta ei löydy pääomia, haettakoon niitä aktiivisesti ulkomailta. Mekaaniseen metsäteollisuuteen liittyvät investoinnit olisivat koko metsäalan kannalta kaikkein tärkeimpiä. Se on koko metsäsektorin syöttöpumppu, jonka myötä ratkeaa sekä kemiallisen teollisuuden että puun energiakäytön kasvun mahdollisuudet.

Investointien esteeksi on mainittu puumarkkinoiden epävarmuus. Epävarmuutta puumarkkinoiden toimintaan aiheuttaa mm metsänomistajakunnan rakenteen muuttuminen. Yrittäjämäisesti toimivien metsänomistajien määrä on vähentynyt. Metsänomistajien keski-ikä on noussut jo yli 60 vuoden ja metsätilojen keskikoko on pienentynyt noin 30 hehtaariin. Yrittäjämäiseen metsänomistukseen olisi innokkuutta, mutta metsätilojen siirtyminen sukupolvelta toiselle viivästyy, kun tilojen siirtäminen seuraavalle sukupolvelle on verotuksellisesti edullisinta vasta perinnön kautta. Valitettavasti metsätaloutta ei ole haluttu nähdä lainsäädännön eikä politiikan näkökulmasta elinkeinona vaan sijoitustoimintana toisin kuin Ruotsissa. Tilakoon kasvattamista ja elinkeinolähtöisyyttä heikentää entisestään Kataisen hallituksen päätös saattaa pääomavero progressiiviseksi ja lisätä perintöveroon uusi 16 %:n luokka. Jos näin jatketaan, tilanne vain pahenee. Puheet kiinteistöverosta tai metsätilamaksusta ovat täysin vastuuttomia - yksityismetsätalouden kannattavuudesta huolehtiminen on koko yhteiskunnan etu ja tulevan biotalouden perusta.

Ministeri Koskiselle loppuraporttinsa tammikuussa luovuttanut metsätilojen rakenteen kehittämistä pohtinut työryhmä esittää yhdeksänkohtaisen toimenpideohjelman toteuttamista ongelman ratkaisemiseksi. Tämä toimenpideohjelma on METLA:n tekemien taustalaskelmien mukaan valtiontalouden kannalta sekä lyhyellä että erityisesti pitkällä aikavälillä positiivinen. Valtio saa enemmän tuloja kuin panostaa. Poliittisille päättäjille on jätetty sellainen ohjelma, josta ei pitäisi voida kieltäytyä.

Metsätilojen sukupolvenvaihdosten verohuojennus on tehokkain keino metsänomistajien ikääntymiskehityksen ja tilojen pirstoutumisen pysäyttämiseksi. Tähän pyritään vaikuttamaan myös tässä tilaisuudessa, kun vuoden nuori metsänomistaja julkistetaan. Maataloudessa spv-järjestelmä on ollut jo 30 vuotta. Vielä 1980-luvulla maanviljelijät olivat keskimäärin vanhempia kuin muut metsänomistajat. Pääosin sukupolvenvaihdosjärjestelmän ansiosta maanviljelijöiden keski-ikä on laskenut 53 vuoteen, kun muiden metsänomistajien keski-ikä on noussut jo 63 vuoteen. Maanviljelijöiden osuus metsänomistajien lukumäärästä on enää kuudesosa ja pinta-alasta neljäsosa. Jos kaikki metsänomistajat möisivät puuta yhtä aktiivisesti kuin maanviljelijät, tulisi puumarkkinoille noin 8 miljoonaa m3:ä lisää puuta. Suurin selittävä tekijä puunmyyntikäyttäytymisen eroon on metsänomistajan ikä. Vanhasen hallituksen aikana hanke kaatui perustuslakivaliokunnan tulkintaan. Metsätilatyöryhmä etsi perustuslakiumpikujan ratkaisuun uuden mallin, joille se on saanut kahden valtiosääntöoikeuden professorin puoltavat lausunnot. Nyt olisi hallituksella tekojen paikka.

Tänään olin luovuttamassa ministeri Koskiselle metsälain muutosta valmistelleen työryhmän työtä. Lainsäädäntö vastaa aina ajan henkeä. Pian historiaan jäävä - metsiä älköön hävitettäkö - ajatukseen pohjautuva metsälaki on toiminut sinänsä kansantalouden näkökulmasta hyvin. Sotien jälkeen metsien kasvu on saatu tuplattua. Metsiä ei ole hävitetty.

Takavuosikymmeninä vanha laki on kuitenkin aikaan saanut myös turhia konflikteja. Moni metsänomistaja on kokenut lain holhoavaksi. Vaihtoehtojen puute on saanut osan metsänomistajia passivoitumaan. Ajatus on kulkenut: antaa sitten olla, kun ei omia metsiään saa hoitaa niin kuin itse parhaaksi näkee.

Lakiuudistuksen perusta on aivan oikea. Lisätään metsänomistajien oikeuksia ja vastuuta oman omaisuutensa hyödyntämisessä. Kaikki hyötyvät, kun turhaa byrokratiaa voidaan vähentää. Kustannuksia säästyy ja toivottavasti säästyneitä resursseja voidaan ohjata yksityismetsätalouden edistämiseen.

Lakiuudistus on kuitenkin vasta ensimmäinen askel. Sillä luodaan raamit uudelle toimintakulttuurille. Metsänomistajakunnan rakenne muuttuu koko ajan. Uusi ajattelu, että metsänomistaja päättää useammasta eri vaihtoehdosta, vaatii sekä metsäammattialisten että metsänomistajien koulutusta, neuvontaa ja täysin uusia työkaluja, joilla erilaisia metsänkäsittelyvaihtoehtojen sopivuutta voidaan arvioida. Onnistuakseen se vaatii myös valtion panostuksia. Neuvonnan ja uusien metsänhoitosuositusten tulee lähteä metsänomistajien tavoitteista. Uusi toimintakulttuuri voisi olla tämän kaltaista: metsänkäsittely toimenpiteen voi tehdä tällä kuviolla tällä ja tällä tavalla; tutkimustulosten ja taloustyökalujen mukaan tällä menetelmällä on nämä ja nämä kulut ja tuotot. Metsänomistaja sitten päättää arvostustensa pohjalta minkä polun pään hän haluaa valita. Metsänomistajan lisäksi tästä ajattelusta tulee hyötymään sekä metsäteollisuus että ympäristöarvot, sillä kaikkien metsänomistajatutkimusten mukaan metsänomistajat ovat hyvin moniarvoista väkeä. Lähes miljoona suomalaista osallistuu tähän prosessiin.

Lain lopulliseen valmisteluprosessiin tämä työryhmätyö antaa siis vahvan pohjan. Nyt täytyy pitää huoli siitä, että kongi ei lyö äärestä toiseen. Luontojärjestöjen taholta on jo esitelty erilaisten kieltojen tuomista lainsäädäntöön. Kieltolakia ei pidä tehdä. Metsälaki on lähtökohdiltaan elinkeinon edistämislaki eivätkä siihen kuulu avohakkuu- eivätkä muutkaan kiellot. Tätä haluan teroittaa tässäkin tilaisuudessa. Kaikki muistamme natura -kiistat ja sen jälkeen löydetyn METSO -hengen. Ei ole luonnonsuojelun eikä monimuotoisuuden etu, jos metsänomistajalle luodaan kuva, että suojelu tulee ylhäältä annettuna pakkona ja maksajana on metsänomistaja. Väitän tuntevani laajasti suomalaisen metsänomistajan ajattelua. Me kaikki rakastamme luontoa ja sen monimuotoisuutta. Jokaisella meistä on metsissämme kohtia, joita vaalitaan kuin silmäterää, mutta voi voi, jos joku tulee ylhäältä määräämään - järki saattaa sumeta ja ajatus siintää aavistushakkuun puolelle. Lainsäätäjän kannattaa luottaa metsänomistajaan. Suomalainen tykkää enemmän porkkanasta kuin kepistä. Tässä on kyse johtamistyylistä. Onko se kapteeni Lammion vai vänrikki Koskelan johtamistyyli. Kun Metso -ohjelmaan löydetään rahat, saadaan varmasti tarvittava määrä muita kuin niitä aivan pienialaisia aloja suojelun piiriin. Metsänomistajat kannattavat työryhmän linjauksia aiemmin tulkinnanvaraisten kohtien, kuten metsälain erityisen tärkeiden elinympäristöjen kuvauksen, kirjoittamiseksi yksiselitteisemmin. Tältä pohjalta kaikkien oikeusturva paranee. On myös tärkeää, että metsänomistajilla on käytössään kaikki se tieto, mitä hänen metsiensä luontoarvoista on erilaisten kartoitusten avulla kerätty. Tässä suhteessa on paljon parantamisen varaa.

Lainsäädäntöön vaikuttaminen on edunvalvonnan ydintä - mutta mitä muuta se on ja miten se mielestäni kannattaa organisoida tulevaisuudessa.

MTK:sta, metsänomistajien liitoista ja metsänhoitoyhdistyksistä ollaan paraikaa rakentamassa entistä yhtenäisempää ja yksien tunnusten alla toimivaa metsänomistajien edunvalvontakokonaisuutta. Puhutaan Metsänomistajat -brändistä. Tavoitteena on, että MTK, liitot ja yhdistykset tulevat muodostamaan entistäkin yhtenäisemmän edunvalvonta ketjun. Tähän Metsänomistajat -ketjuun pitää pystyä samaistumaan niin isojen kuin pienempienkin metsätilojen omistajien asuivatpa he tilalla tai kaupungissa. Tähän ketjuun pitää pystyä samaistumaan sekä palkkatyötä tekevän metsänomistajan kuin eläkeläisen tai maanviljelijän. Yhteinen nimittäjä on metsänomistus ja sen kannattavuudesta huolehtiminen.

Joku kaupunkilainen palkansaajataustainen metsänomistaja on kritisoinut minulle sitä, että hän ei tunne itseään MTK:n jäseneksi oikein sopivaksi, kun tämä MTK on profiloitunut niin vahvasti maataloustukiaisiin ja kun tämä MTK on semmoinen tissinkoittajajärjestö. Siihen olen vastannut - ja silmääkään räpäyttämättä voin sen sanoa myös teille, että MTK on kaikkien suomalaisten maaseutuelinkeinojen ja maanomistuksen puolestapuhuja. Voimia ei kannata hajottaa vaan vahvistaa. Metsänomistajat -brändin luominen ja metsänhoitoyhdistysten saattaminen nykyistäkin tiiviimmäksi kokonaisuudeksi MTK:n vahvan, arvostusta herättävän ja perinteikkään sateenvarjon alle on mielestäni elintärkeää. En ole yhdessäkään asia huomannut edunvalvonnallista ristiriitaa kaupunkilaismetsänomistajan ja maanviljelijämetsänomistajan etujen ajamisessa. Elinvoimainen maaseutu on myös etämetsänomistajalle välttämättömyys. Työvoiman saatavuus ja kulkuyhteydet esimerkkinä.

MTK:n kesän liittokokouksessa linjattiin järjestön suuntaviivoja. MTK:n roolia kaikkien maaseutuelinkeinojen etujärjestönä on tarkoitus kirkastaa. Metsäjäsen tuote ei ole vastannut sille asetettuja tavoitteita. Jäsenyys on koettu etäiseksi ja liian monimutkaiseksi ja moni on kokenut saavansa edunvalvonnan mh-maksun kautta. Toisaalta ovathan jo yhdistykset maksaneet mo-liitoille jäsenmaksut. Uudistukselle ja selkeytykselle on nyt hyvä nivelkohta, kun metsänhoitoyhdistyslakia ollaan uudistamassa. Itse uskon, että metsänhoitoyhdistyksistä voidaan tehdä tässä muutostilanteessa suoraviivaisempi osa MTKlaista metsäedunvalvontaa, lisätä jäsendemokratiaa ja alentaa muidenkin kuin maanviljelijätaustaisten metsänomistajien kynnystä tulla mukaan etujärjestötoimintaan. Kun muutoksia valmistellaan, on tärkeää, että metsänomistajien ääntä kuunnellaan herkällä korvalla.

Metsänhoitoyhdistystoiminnan käynnistymisen taustalla vuosikymmeniä sitten oli huoli puuvarojen riittävyydestä. Metsänomistajien näkökulmasta merkittävää oli se, että kun vientimarkkinat rupesivat vetämään, kasvava puun kysyntä nosti puun hintaan ja lisäsi metsän arvoa. Tämä kannusti parantamaan metsien puuntuotosta. Pitkäjänteisen metsänhoitotyön tulokset näkyvät tänään runsaina metsävaroina. Yksityismetsätalouden kannattavuus on se perusta, jolle tulevaisuuskin on rakennettava.

Markkinaedunvalvonta on kaiken edunvalvonnan perusta, sillä puukaupastahan, ne metsänomistajan pääasialliset tulot koostuvat. Metsänhoitoyhdistysten rooli markkinaedunvalvonnassa on viime vuosina vain kasvanut. Yhdistysten kasvanut koko ja palvelujen monipuolinen kehittäminen ovat parantaneet markkinaedunvalvonnan tasoa. Vaihtelua eri yhdistysten välillä on toki liikaa.

Voin todeta, että ilman metsänhoitoyhdistysten valtakirjakauppatoimintaa, korjuupalvelua ja katkonnan seurantaa takavuosien kartellin jäljet olisivat muodostuneet paljon vallinnutta tilannetta pahemmiksi.

Tähän joku sana mhy-lain uudistamisesta

Metsänhoitoyhdistysten edunvalvonnan painopiste on siirtymässä entistä vahvemmin myös paikalliseen elinkeinon toimintaympäristön turvaamiseen. Esimerkiksi kaavoitus vaikuttaa koko ajan enemmän metsätalouden harjoittamiseen. Maakuntakaavoihin ja yleiskaavoihin ollaan sisällyttämässä maankäyttöä rajoittavia elementtejä kuten esimerkiksi maisematyölupavelvoitteita, vaikka kaavoituksen perustarkoitus on suunnitella, järjestää ja edistää rakentamista ja muuta maankäyttöä. Varsinkin ympäristöhallinto haluaa käyttää kaavoitusta erilaisten maankäyttörajoitusten läpiviemiseen, tietenkin ilman korvausta. Ympäristönsuojelulain uudistaminen on menossa ja edunvalvonnalla on takuulla töitä.

Kaavoitus kuuluu kunnalle - kuntien tulee ottaa valta kaavojen sisällöstä. Ympäristöhallinto dominoi kaavojen tekoa viranomaisohjauksellaan ja käyttää joskus härskistikin hyväkseen mm. valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita. Valitettavasti näyttää siltä, että juuri toimintaansa käynnistelevä uusikaan hallitus ei näytä purkavan ympäristöhallinnon vahvaa otetta kaavoituksesta - päinvastoin - rajoitteitta rajoitteiden perään ollaan asettamassa erityisesti hajarakentamiseen, mutta myös muuhun maankäyttöön. Valta kaavojen sisällöstä olisi kuitenkin annettava kunnille. Kuntien valtuustojen on myös osattava pitää annettu valta itsellään eikä antaa sitä kuntien viranhaltijoille tai valtion ympäristöviranomaisille. Helppoa se kaavoitusprosessien hallinta metsätalouselinkeinonkaan suhteen ei näytä olevan näissä isoissa fuusio kunnissa, kuten täällä Kuopion ympäristössä. Keskuskaupungin jäykät hallintomallit eivät tahdo aina taipua laajoille maaseutualuille. Edunvalvonnalle on siis työtä. Metsänhoitoyhdistykset ja metsänomistajien liitot joutuvat jatkossa siirtämään resurssejaan yhä enemmän kaavoituksen seurantaan ja siihen vaikuttamiseen, jotta maaseutuelinkeinojen harjoittamisen edellytykset säilyisivät edes kohtuullisina. Yksittäisen maanomistajankin on pidettävä kaavoitusprosesseja itsekin silmällä.

Markkinaedunvalvonta ja paikallinen muu edunvalvonta siis tapahtuu jatkossakin pääasiassa paikallistasolla metsänomistajien omissa yhdistyksissä.

Mutta paikallinen edunvalvonta ajautuu nopeasti ongelmiin, jos toimintaympäristö ei ole kunnossa. Tähän tarvitaan maakunnallista, valtakunnallista ja nykyään myös kansainvälistä edunvalvontaa. Kun lainsäädäntöä ja verotusta uudistetaan, vaikutetaan elinkeinon toimintamahdollisuuksiin. Esimerkiksi viimeisen parin vuoden aikana on uudistettu metsäkeskuslaki, laki metsävaratiedosta, laki hyönteis- ja sienituhojen torjunnasta, lait pienpuun energiatuesta ja kemerasta. Tämän lisäksi uudistuksen alla on metsälaki ja metsänhoitoyhdistystyslaki. Ilman metsänomistajalähtöistä vaikuttamista moni asia olisi kovin erinäköinen. Monissa strategisissa ohjelmapapereissa, jotka ovat metsäpolitiikan pohjana kuten MSO:ssa ja KMO:ssa tai luonnonvara- tai suo- ja turvemaastragiassa on linjattu merkittäviä politiikan suuntaviivoja. Kaikissa näissä olemme MTK:ssa olleet vahvasti mukana.

Kaikkia tavoitteita ei aina saada läpi, mutta sen voin sanoa, että jokaisen teidän mahdollisuudet harjoittaa kannattavaa metsätaloutta olisivat kovin erinäköiset ilman ammattimaisesti toimivaa edunvalvontaorganisaatiota.

Hallitusneuvottelupöydissä pyöri vahvasti vuosi sitten erilaisten pakkokeinojen käyttö puumarkkinoiden toimivuuden ja metsätilarakenteen kehittämisen nimissä. Kiinteistöveron johdannainen - metsänomistusmaksu oli framilla todella vahvasti. Torjuntavoitto tässä asiassa saatiin, mutta koska sekä metsäteollisuus, että osa poliittisista puolueista on lonksutellut tälle maksulle ovia, ei vaara ole ohi kuten viime päivien budjettiriihen alla taas huomattiin.

Ajattelin päättää puheeni kuitenkin suomalaisen yksityismetsätalouden ylistykseen. Olin viime vuonna mukana Suomen metsäyhdistyksen järjestämässä suomalais-venäläisessä metsäfoorumissa. Erot naapurimaiden välillä ovat huimat. Meillä ovat vuosisataiset perinteet vapaasta talonpojasta. Yhteiskunnan, metsäteollisuuden ja metsänomistajien edut ovat meillä olleet yhteiset. Ilman ahkeraa ja yrittävää vapaata talonpoikaa meillä ei olisi kannattavaa metsäsektoria. - ja niin - Jos meillä ei olisi kannattavaa yksityistä metsänomistusta, ei meillä oli myöskään vahvaa metsäsektoria. Toistuvasti venäläispäättäjien kysymykset palasivat yksityismetsätalouden ihmettelyyn. Heidän keskeisin ihmetyksen aihe oli jatkuvasti omaisuuden suoja. Miten metsänomistaja valvoo, että kukaan muu ei hakkaa hänen metsiään? Toiseksi he kysyivät, että kuka päättä miten paljon ja milloin metsänomistaja voi myydä puuta. He ihmettelivät kovasti, kun heille vastasi, että metsänomistaja tietenkin. Kun he tämän vastauksen olivat kuulleet, tuli uusi jatkokysymys: Miksi sitten ei hakata kerralla kaikkea pois ja lyödä rahoiksi. Vastaushan on meille kovin selvä. Perhemetsätalouden perusta ei ole äkkirikastuminen, vaan jokainen meistä pyrkii jättämään tilansa seuraavalle sukupolvelle vieläkin paremmassa kunnossa kun on itse sen saanut tai hankkinut. Itärajan takana kaikki on toisin. Maaorjuudesta siirryttiin lähes suoraan kommunismiin. Perinteitä ei ole.

Meillä perinteitä on ja ne velvoittavat. Puhe taisi kuitenkin venähtää vähän pitkäksi. Toivon, että jokaiselle jäisi tästä illasta se mieleen se, että edunvalvontaan kannattaa uhrata ajatuksia ja olla yhteiskunnallisesti aktiivisia. Ei Suomessakaan kissan häntää nosta muu kuin kissa itse.

Toivotan kaikille teille kuivenevaa syyskesää ja piristyvää puukauppasyksyä.