Metsäteollisuus on vastuussa FSC-järjestelmänsä aiheuttamasta hämmennyksestä ja kustannuksista – "Kuinka pitkään ruuvipenkissä kannattaa pysyä"
YLIÖ Maaseudun Tulevaisuus 3.9.2019
Metsänomistajien omaisuudensuojan kannalta teollisuuden tilaamaan kartta-aineistoon liittyy vakavia ongelmia
Metsänomistajia onhämmentänyt puunostajien ja metsänhoitoyhdistysten tietojärjestelmiin jaettu Metsäteollisuus ry:n tilaama kartta-aineisto, johon on merkitty alueita, joilla saattaa olla metsien monimuotoisuuden turvaamisen kannalta tärkeitä suojeluarvoja.
Joidenkin metsänomistajien koko metsätila on tässä kartta-aineistossa merkitty korkean suojeluarvon kohteeksi (HCV). Julkisuuteen ei ole kerrottu, kuinka paljon tällaisia alueita on, mutta varovaisenkin arvion mukaan asia koskettaa tuhansia metsänomistajia ja satojatuhansia hehtaareita. Keskeisimpinä kriteereinä kartta-aineiston laadinnassa on käytetty lahopuupotentiaalia, metsäalueen yhtenäisyyttä ja luonnontilaisten soiden määrää.
Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja Karoliina Niemi taustoitti asiaa hyvin (MT 26.8.), ja korosti, ettei kartta-aineisto ole suojeluohjelma eikä sitä sellaiseksi saa päästää. Suomalainen lainsäädäntö ei rajoita alueiden hyödyntämistä muutoin, kun alueeseen sisältyvien pienialaisten metsälakikohteiden osalta.
Suurimmat metsäteollisuusyritykset haluavat erityisesti sellupohjaisten tuotteiden markkinoille ympäristöjärjestöjen suosimaa FSC-sertifioitua puuta, mutta eivät saa sitä suomalaisilta puumarkkinoilta tarpeeksi. Vain 10 prosenttia Suomen metsistä on sertifioitu FSC-sertifikaatilla, kun taas 85 prosenttia on sertifioitu metsänomistajalähtöisellä PEFC-sertifikaatilla.
FSC sallii tietyin rajoituksin logonsa käytön, vaikka tuotteen kaikki puu ei olekaan peräisin FSC-sertifioidusta metsästä. Tästä kesästä lähtien tähän kontrolloidun puun (FSC mix) hankintaan täytyy puunostajien liittää dokumentti, että ostettavan leimikon alueilla ei vaaranneta korkeita suojeluarvoja. Jos korkeita suojeluarvoja ei alueelta löydy, voidaan puuta korjata dokumentoinnin jälkeen normaalista ja jos löytyy, on mietittävä keinot, miten suojeluarvot turvataan.
Metsänomistajien omaisuudensuojan kannalta teollisuuden tilaamaan kartta-aineistoon liittyy vakavia ongelmia. Periaatteellinen ongelma on monelle metsänomistajalle, että hän joutuu tahtomattaan välikappaleeksi, vaikka hänellä ei ole mitään tekemistä FSC-järjestelmän kanssa. Monia harmittaa, että aineisto on toimitettu tietojärjestelmiin, mutta metsänomistajat saavat omaisuuteensa käyttöön vaikuttavat tiedot vain välikäsien kautta.
Suurin huoli liittyy siihen, saako HCV-alueita sisältävään leimikkoon tarjouksia ollenkaan nyt, kun puumarkkinat ovat huippuvuoden jälkeen tasaantuneet. Jos tarjotaan, onko hinta alempi ja kenen maksettavaksi koituvat dokumentoinnista seuraavat lisäkustannukset? Karttojen vaikutus metsätilan arvoon askarruttaa metsänomistajia.
On erittäin harmillista, että HCV-aineisto sisältää selkeitä virheitä. Toivottavasti aineiston tilaaja ryhtyy pikaisiin toimiin, että kartta-aineistoa olisi mahdollista myös korjata.
Ongelmattomia tällaiset aineistot eivät ole myöskään monimuotoisuuden turvaamisen näkökulmasta. Koska yhtenä potentiaalisten HCV-alueiden kriteerinä on runsas lahopuu (yli 10 m3/ha), on pelättävissä, että hyvin alkanut lahopuun aktiivinen tuottaminen lopahtaa. Kuka enää uskaltaa suosia lahopuuta, jos pelkona on joutua jatkossa päivitettäville kartoille?
On tärkeä seurata, minkälaiseksi käytännöt puumarkkinoilla muodostuvat. Pallo on nyt Metsä Groupilla, UPM:llä ja Stora Ensolla. MTK:ssa ja metsänhoitoyhdistyksissä seurataan asiaa tarkkaan. On tärkeää, että kaikki epänormaalit puukappailmiöt tulevat edunvalvojien tietoon.
On kohtuullista, että vastuuta ei heitetä metsänomistajille, jotka eivät sertifikaatteja tarvitse. Teollisuuden on vastattava kustannuksista, jos sellaisia syntyy, kun ne saavat siitä hyödynkin. Teollisuus voi myös halutessaan pitää FSC-kontrolloidut puut erillään PEFC-puista, jolloin ongelma ei laajene sivullisille. Metsänomistajalla on myös oikeus kirjoittaa puukauppasopimukseen, että hänen leimikossaan noudatetaan vain PEFC-sertifiointia.
Metsänhoitoyhdistykset ja MTK toki ryhtyvät etsimään luonnollisesti myös korvaavia osto- ja vientikanavia sellaisille puuerille, jotka eivät kelpaa FSC-kontrolloiduksi puuksi.
Kuinka pitkään pohjoismaisen metsäsektorin kannattaa pysyä FSC:n ruuvipenkissä. Pohjolassa metsä- ja ympäristölainsäädäntö on globaalissa mittakaavassa huippua. Käytön rajoittaminen metsätalouden mallimaissa pahentaa globaalia ilmasto- ja ympäristöongelmaa.
Jatkuva kriteerien kiristäminen on ongelma, kun tiedetään että saman sertifikaattileiman alla myydään tuotteita, joiden kestävyys on luokiteltu paljon väljemmillä standardeilla.
Ruotsissa on jo kapinaliikettä viritelty sekä metsäteollisuuden että metsänomistajien keskuudessa. Kun ruuvi väännetään liian tiukalle, se yleensä katkeaa. Tätä kannattaa miettiä myös suomalaisten patruunoiden pöydissä.
Mikko Tiirola
metsävaltuuskunnan pj,
MTK