Metsärahastoa isänmaallisempi vaihtoehto

KOLUMNI | IIJOKISEUTU | MIKKO TIIROLA

Onko väliä, kuka omistaa suomalaismetsät? Eikö ole hyvä, että omistukset siirtyvät niille, joita metsäsijoittaminen kiinnostaa?

Eivätkö sijoittajaomisteiset metsät varmista sitä, että puuta tulee markkinoille passiivisia perikuntia paremmin? Eikö se ole pelkästään hyvä, että metsämaan arvo kirii ylöspäin?

Näitä vastakysymyksiä saan, kun esitän huoleni siitä mitä vuosikymmenen aikana on metsänomistuksessa tapahtunut. Metsärahastojen omistaman metsän pinta-ala on kasvanut jo yli 600 000 hehtaariin. Ne omistavat jo enemmän metsiä kuin kunnat ja seurakunnat.

Lähes puolet metsärahastojen omistamista metsistä on jo ulkomaisten toimijoiden hallussa. Tämä kehitys on kiihtymässä.

Luonnonvarakeskuksen tekemän selvityksen perusteella rahastoyhtiöiden metsätulot jäävät joissain tapauksissa Suomessa jopa kokonaan verottamatta.

"Metsärahastojen omistaman metsän pinta-ala on kasvanut jo yli 600 000 hehtaariin. Lähes puolet metsärahastojen omistamista metsistä on jo ulkomaisten toimijoiden hallussa. Tämä kehitys on kiihtymässä."

Paikallisen omistuksen vähetessä kantorahatulot valuvat suuriin asutuskeskuksiin tai jopa ulkomaille. Monessa pohjoissuomalaisessa kunnassa tämä kehitys on jatkunut pitkään ja voimistunut nyt rahastojen ryntäyksen myötä.

Muutokset metsänomistuksessa ovat riski metsien käytön paikallisen hyväksyttävyyden kannalta. Mitä tapahtuu, jos paikallinen väestö ja kunnallinen päätöksenteko kokevat saavansa metsätaloudesta vain hakkuiden jäljet?

Tässä maailmanajassa isänmaan omistajuudella on myös turvallisuusnäkökulma. Maaliskuussa suomalainen metsärahasto myi 33 000 hehtaaria metsää Saksaan. Kansainvälinen raha on isänmaatonta. Kiinalaiset ovat ostaneet aktiivisesti peltomaata Afrikassa eikä venäläistäkään rahaa voi riskittömänä pitää.

Nähdäänkö sekin päivä, että joku ulkolainen taho ostaa kokonaisen metsärahaston tehdäkseen luontokompensaatiota tai pestäkseen ilmasto-omaatuntoaan? Jos se sattuu jonkun sahan hankinta-alueen ytimeen, voi sahan sulkeminen olla edessä.

Suomi ikääntyy vauhdilla. Metsänomistajien keski-ikä on yli 60 vuotta. Liian monella metsänomistajalla jää sukupolvenvaihdos tekemättä, kun perilliset asuvat kaukana eikä kiinnostusta metsäomaisuuden hoitoon aina ole.

Kuoleman jälkeen muodostuva perikunta joutuu maksamaan isot perintöverot. Näissä tapauksissa yhä useampi tila pannaan myyntiin, ja ne päätyvät yhä useammin metsärahastojen omistukseen.

Näin ei tarvitsisi olla. Isänmaallisempi vaihtoehto on tilan liittäminen yhteismetsään. Yhteismetsän osakas pääsee nauttimaan metsäomaisuuden tuotosta, mutta samalla vapautuu metsänhoidon ja hallinnoinnin taakasta.

Yhteismetsään liittymisessä on rahastokauppaan verrattuna etuja, sillä varainsiirto- tai luovutusvoittoveroa ei peritä eivätkä käytetyt metsävähennykset tuloudu. Myöskään toimitusmaksua ei peritä kiinteistötoimituksista, kun metsätila liitetään yhteismetsään.

Jos lukiessasi kolumnini isänmaallisempi vaihtoehto alkoi kiinnostaa, on Pudasjärvelläkin useita laajenemisesta kiinnostuneita yhteismetsiä. Omasta metsänhoitoyhdistyksestä näistä kannatta kysellä tarkemmin.

Mikko TiirolaMetsävaltuuskunnan puheenjohtaja, MTK ry.