Luontokato -sana johtaa harhaan

Mikko Tiirola KOLUMNI IIJOKISEUTU

"Suomen luonnosta 70 prosenttia on jo hävitetty, siksi luontokadon pysäyttäminen vaatii jyrkkiä toimia" kirkui Helsingin Sanomien otsikko (8.12.), kun Suomen luontopaneeli oli julkaissut uusimman raporttinsa.

Metsäluonnon tila oli luontopaneelin raportin kärkiteema, vaikka pääelinympäristöistä monimuotoisuuden heikkeneminen on viimeisemmällä tarkastelujaksolla ollut kaikkein lievintä juuri metsissä.

Hesarin otsikko ei vastaa arkitodellisuutta. Ei sitä tue historiakaan. 150 vuoden takaa löytyy kuvamateriaalia ja tallennettuja aikalaiskuvauksia, jossa todetaan, että kokonaisista pitäjistä olivat metsät loppumassa ja jopa polttopuista oli pulaa. Voimakas kaskiviljely oli hävittänyt metsät niin tarkkaan, että senaatti lähti valmistelemaan ensimmäistä metsälakia, jonka ytimeksi tuli: metsää älköön hävitettäkö.

Toiseksi moni muistaa 1970-luvun vesakkoruiskutuksineen, syväaurauksineen ja satojen hehtaarien avohakkuineen. Koivu oli valkoinen valhe, jota hakattiin jopa maahan. Lahopuun jättäjiä pidettiin laiskoina, siksi kelopuut ja tuulenkaadot kerättiin. Ojat kaivettiin suoraan vesistöihin, eikä suojavyöhykkeitä jätetty vesistöjen varteen. Pienvesistöistä ei piitattu puunkorjuussa. Säästöpuukäsitettä ei tunnettu. Suurpedot oli tapettu lähes sukupuuttoon ja suojelualueverkosto oli monta kertaa nykyistä pienempi.

Miten voidaan juuri nyt antaa käsitys, että 70 prosenttia luonnosta olisi hävitetty, kun kaikkiin edellä mainittuihin on tehty korjausliike, lähes kaikki metsät on sertifioitu ja luonnonhoitoa tehostetaan koko ajan?

Olisiko osasyy uudissanassa luontokato? Se on muodostettu kantasanoista luonto ja katoaminen. Tavalliselle kansalle noiden kantasanojen yhdistelmä tarkoittaa lähinnä rakennettua ympäristöä, kaupunkeja, teitä tai sähkölinjoja. Sieltähän metsäluonto on todella hävinnyt.

Luontokato sanana antaa harhaanjohtavan kuvan. Se on kehitelty suomalaisten ympäristöalan toimijoiden ja toimittajien toimesta korvaamaan englanninkielistä termiä biodiversity loss, joka tarkoittaa monimuotoisuuden heikkenemistä.

En kirjoita tätä siksi, etteikö luonnon monimuotoisuuden vahvistaminen olisi tärkeää. Sitä se ilman muuta on. Olen vakuuttunut, että se on metsäisten luontotyyppien osalta tehtävissä jopa laadukkaammin ja ihan varmasti kustannustehokkaammin kuin luontopaneeli esittää.

MTK ja ruotsinkielinen sisarjärjestö SLC tulevat alkuvuodesta julkaisemaan metsänomistajien ja maanviljelijöiden tiekartan luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen pysäyttämiseen. Meidän päämäärämme on sama kuin luontopaneelilla, mutta keinot ovat toisenlaiset.

Emme hyväksy hakkuukiintiöitä tai esitä massiivisia suojelualuelisäyksiä, vaan vapaaehtoista ja arvokkaimpiin kohteisiin suunnattavaa suojelua ja monimuotoisuuden kannalta tärkeiden rakennepiirteiden vaalimista sekä aktiivisia ja kohdennettuja luonnonhoitotoimia.

Kohuotsikoista huolimatta Suomen luonto ei ole katoamassa. Siitä kertoo Lontoon luonnonhistoriallisen museon EU vertailu. Sen mukaan Suomen luonto on toiseksi parhaiten säilynyt, edellään vain Kypros.

Toimia luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseen pitää tehdä, mutta tarvetta luontopaneelin esittämille jyrkille toimille ei kyllä ole.