Kuka päättää kestävyydestä?

Mikko Tiirola
Vieraskolumnit 10.12.2018

Mikko Tiirola: "Riski on, että toimialoja luokitellaan ruskeaksi tai vihreäksi ilman, että se perustuu nykyiseen kansalliseen tai EU-lain­säädäntöön tai olemassa oleviin kestävyysmääritelmiin."

Monesti mietityttää, miten metsätalouden kestävyyttä voi perustella ihmisille, jolle miljoonat ja miljardit kiintokuutiometrit ovat vieraita, tai eurooppalaisille jotka ovat nähneet vain ympäristöjärjestöjen kuvia avohakkuualoista.

Olisiko hissipuheesta apua sekä suomalaiseen että brysseliläiseen metsien kestävyyskeskusteluun?

Viisikymmentä vuotta sitten oli Suomen metsissä puuta niin paljon, että katkomalla silloisen puuston kolmimetrisiksi pölkyiksi, olisi siitä muodostunut 19 metriä korkea pino maapallon ympäri.

Puuston määrä on lisääntynyt 50 vuodessa niin paljon, että jos Suomen nykyinen puusto kasattaisiin vastaavasti, olisi maapallon ympäri kiertävän pinon korkeus jo 31 metriä.

Eikä tämä vielä kovin ihmeellistä ole, mutta kun lasketaan yhteen se, miten paljon Suomen metsien puuta on 50 vuodessa käytetty rakentamiseen, papereihin, kartonkeihin ja energiaksi on sen pinon korkeus 34 metriä maa­pallon ympäri.

Sekin on mainitsemisen arvoista, että jalostetusta 34 metriä korkeasta pinosta huolimatta metsien kasvu on puolessa vuosisadassa kaksinkertaistunut ja puuta kasvaa hiiltä sitoen metsissä joka vuosi enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Voiko joku väittää vielä, että suomalainen metsäpolitiikka ja metsänhoito eivät olisi olleet kestäviä?

Silti tuleva eduskunta joutuu käsittelemään Avohakkuut historiaan -kansalaisaloitetta ja vaaleissa keskustellaan, pitäisikö investointeja jarrutella ja hakkuita jäädyttää tai jopa vähentää.

Taloudellisesti kysymys on isoista asioista. Yhden miljoonan kuutiometrin puunkäytön vaikutus kansantalouden arvonlisään on Luonnonvarakeskuksen mukaan 242 miljoonaa euroa.

Vastaavasti yhden miljoonan kuutiometrin kasvun lisääminen esimerkiksi lannoitusta lisäämällä maksaisi vain 20 miljoonaa euroa.

Näitäkin lukuja on syytä pohtia, kun keskustellaan hakkuiden lisäämisestä, hiilinielujen kasvattamisesta ja metsä­talouden kestävyydestä.

Hissipuheita kestävyydestä tarvitaan jälleen Brysselissä ­ (MT 30.11.), kun Euroopan parlamentin ympäristö- ja raha-­asioiden valiokuntien mietintö haluaa antaa Euroopan komissiolle oikeuden luokitella taloudellista toimintaa sen kestävyyden perusteella.

Riski on, että toimialoja luokitellaan ruskeaksi tai vihreäksi ilman, että se perustuu nykyiseen kansalliseen tai EU-lain­säädäntöön tai olemassa oleviin kestävyysmääritelmiin.

Pahimmillaan voi käydä niin, että lainsäädäntö antaisi komissiolle yksinoikeuden määrittää, mikä on kestävää metsätaloutta ja mitkä luokitellaan kestäviksi metsäalan sijoituskohteiksi.

Erityisesti Pohjois-Suomeen kaavailluille useille biotalousinvestoinneille kysymys voi olla kohtalokas. Rahoituksen kokoon saaminen on hankkeiden toteutuksessa kaikkein isoin haaste.

Onko investointi EU:n mielestä kestävää, saattaa ratkaista uusien biotuotetehtaiden rahoituksen järjestymisen.

Kirvestä ei toki ole heitetty kaivoon. Metsänomistajien edunvalvonta tekee Brysselissä joka päivä sitkeää vaikuttamis­työtä.

Tämän lisäksi tänä syksynä EU-päättäjiä on sivistetty suomalaisen metsätalouden kestävyydestä järjestämällä ensimmäinen Brysselin päättäjien metsäakatemia Suomessa. Metsäsäätiö on akatemian osarahoittaja.

Rahat Metsäsäätiö kerää puukappojen yhteydessä ja aina päätöksen takana on yksittäinen metsänomistaja.

Jos hän päättää lahjoittaa puukauppatulosta 0,2 prosenttia Metsäsäätiölle, sitoutuu puunostaja laittamaan pottiin saman verran. Ruksi kannattaa laittaa ruutuun puunkaupan yhteydessä.

Kirjoittaja on MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja