Juhlapuhe kylvöjen siunauksessa Haapavedellä

Hyvät ystävät,

Siementä siunataan itämään historiallisella viikolla. Suomen valtiojohto on allekirjoittanut jäsenhakemuksen Pohjois-Atlantin liittoon. Tänä keväänä kylvöjen siunaaminen tuntuu jotenkin erityisen koskettavalta näillä pelloilla, jossa kolmesataa vuotta sitten ison vihan riehuessa vainolainen hävitti ja tuhosi yhtä raa'asti kuin nyt Ukrainan aroilla. Naapurimaan politiikan naamiot on riisuttu ja olemme kaikki nähneet päivittäin riipaisevia kuvia Ukrainan sodan kylmistä kasvoista kuten presidenttimme asian ilmaisi.

Tänä keväänä kylvöjen siunaaminen tuntuu jotenkin tärkeämmältä. Olemme saaneet elää kokonaisen sukupolven sellaista hyvinvoinnin ja rauhan aikaa, että moni on oppinut pitämään jokapäiväistä leipää itsestään selvänä.

Minä olen miettinyt lapsuuteni vuosia 70-luvulta, kun sain kuunnella 1800-luvun puolella syntyneen isoäitini tarinoita. Erityisesti ne tulivat mieleeni viime sunnuntaina - kaatuneiden muistopäivänä. Mummoni jäi talvisodassa leskeksi. Mummoni ei puhunut huoltovarmuudesta, mutta hän puhui Jumalan viljan kunnioittamisesta ja pahan päivän varasta. Hän ei puhunut kiertotaloudesta, mutta eli varmasti pienemmällä hiilijalanjäljellä kuin yksikään elokapinallinen. Mummoni puhui myös hänen isovanhempiensa kokemista suurista nälkävuosista 1860-luvulla. Kirkkoon ajeltiin silloin juhannuksenakin reellä ja syyskuun alussa halla vei kaiken viljan. 10-15 prosenttia suomalaisista menehtyi nälkään ja kulkutauteihin.

Siksi mummoni tarinoihin liittyi myöskin kotieläintalouden merkityksen korostaminen näillä maailman pohjoisimmilla viljelyalueilla. Itse asiassa suurten nälkävuosien seurauksena lehmästä tuli huoltovarmuuden takaaja.

Viime vuodet on puhuttu ilmastonmuutoksesta. Juuri nautaa on pidetty ilmastopahiksena. Reilu vuosi on aikaa siitä, kun teologian tohtori rinnasti kotieläintuotannon saatanan tuhotöihin. Tänä keväänä tuskin moista kirjoittaisi. Olemme etujärjestönä osoittaneet vastuullisuutta ja valmiutta ilmastomuutoksen hillinnän tärkeyttä kohtaan ja laatineet yhdessä tutkimuslaitosten kanssa laajasti kehutun ilmastotiekartan. Sen toteuttaminen ja huoltovarmuuden ylläpitäminen on vaikeaa, jos ruoka-ketjua ei reiluuteta tai jos ilmastotoimissa vaaditaan kohtuuttomuuksia. Maanviljelijöinä ja karjankasvattajina olemme EU ajan suurimmissa jaksamis- ja taloushaasteissa. Nyt kylvöjä siunatessa haluaisi uskoa, että viestimme tavoittaisi myös ruokaketjun vahvimmat ja ennätystuloksia takoneet kaupan ja lannoiteteollisuuden toimijat.

Viimekeväisiä metsäkylvöjä ihastelin alkuviikosta ja istahdin satavuotiaan petäjän kannolle. Vuosilustot kertovat näillä pohjoisilla alueilla historiaa säätilan vaihteluista ja hyvän metsänhoidon tuloksista.

Nyt kylvöjä siunatessamme pitää toivoa, että joskohan venäläisestä fossiilienergiasta irtipääseminen avaisi silmiä myös EU komissiossa ja parlamentissa. Helpolta se ei vaikuta. Puupohjaista bioenergiaa vastaan kerätään adresseja jopa suomalaismeppien johdolla, laajoja ennallistamisohjelmia suunnitellaan ja taksonomiakriteereillä pyritään metsien talouskäyttöä rajoittamaan. Metsiimme istutetaan tänäkin vuonna 150 miljoonaa puuntainta uusiksi hiilinieluiksi. Niiden hoitamisesta syntyy tukinkasvatuksen sivutuotteena uusiutuvaa biomassaa, joilla korvataan fossiilista energiaa, mutta silti EU parlamentin ympäristövaliokunnan näkemyksen mukaan metsäenergiaa ei jatkossa katsottaisi uusiutuvaksi energian lähteeksi. Brysselissä ei ymmärretä, että emme istuta koskaan energiapuuta.

Kevätkylvöjenkin lomassa me yritämme viedä viljelyn ja varjelun tasapainoista viestiä Brysseliin. Sitä varjelua varten olemme laatimassa MTK:n laajaa monimuotoisuustiekarttaa. Luontokatoa ja ilmastonmuutosta haluamme olla torjumassa, mutta se vaatii sekä viljelyn että varjelun mahdollistamista.

Elämme aikoja, jossa peltojen ja metsien omistaminen kiinnostaa yhä vahvemmin sijoittajia ja rahastoja. Valtiovallalle toivomme viisautta, että ylisukupolvista perheomistajuutta vaalittaisiin. 

Viljelemämme maat ja metsät ovat vain lainassa lapsiltamme. Siinä on viisaus, jolla suomalaista isänmaan rakkautta ja ylisukupolvisuutta on rakennettu. Runebergin Isänmaan virren 577 sanoin siunattua satokautta toivomme: "Ja meidän polkuamme saa taas lapsemmekin taivaltaa. He kyntää kerran peltomme ja uskoo kuin me uskomme." 

Meidän tehtävämme edelleenkin tänään ja huomenna kantaa kortemme sukupolvien ketjussa, ja huolehtia siitä, että myös tulevaisuudessa maassamme on viljeltyjä peltoja, omaa ruokaa ja humisevia metsiä. Tämän päivän polttava kysymys on, kuinka luomme realistiset ja houkuttelevat edellytykset lapsillemme viljellä ja varjella tätä maata. Tähän tarvitsemme siunausta korkeimmalta taholta.