ILTAMAPUHE VEHKAKOSKEN METSÄILTAMISSA VILPPULASSA 5.8.2017

MÄNTTÄ-VILPPULA, Vehkakosken lava, 5.8.2017
Mikko Tiirola

Hyvä iltamaväki!

Tänä vuonna juhlitaan satavuotiasta Suomea ja MTK:ta rinta rinnan. Se ei liene historiallinen sattuma. Itsenäiset talonpojat ovat olleet kautta vuosisatojen jo sääty-yhteiskunnan selkäranka - toisin kuin esimerkiksi naapurissa Venäjällä. Siellä ei vapaata talonpoikaa koskaan ollut. Suomalaisen talonpojan vahva tahto oikeudesta omaan maahan pohjusti sitä, että eduskunta antoi itsenäistymisjulistuksen samana vuonna, kun MTK yhdistyksiä ja liittoja perustettiin. Keskusliiton 100 vuotisjuhlassa nähtiin taiteen keinoin Maan ja Metsän Laulu musiikkinäytelmä. Se kertoi koskettavasti sitä kohtalonyhteydestä mikä tuottajajärjestöllä ja itsenäisellä Suomella on ollut. Näytelmä on muuten nähtävissä erinomaisena kuvaksena YouTubessa. Linkki sinne löytyy MTK:n kotisivuilta. Jos esitys on katsomatta, suosittelen sitä Vaikkapa sadepäivien ratoksi.

MTK on järjestönä pystynyt muuttumaan yhteiskunnan mukana ja olemaan myös pelintekijänä. Torpparikysymyksen ratkaisu, evakkojen asuttaminen, rintamamiestilojen muodostaminen sekä sosiaaliturvan ja tasa-arvoisten kouluttautumismahdollisuuksien saaminen myös maaseutuväestölle ovat kunniakasta historiaa. Kaikki nämä ovat muokanneet myös järjestöä ja sen toimintaa. MTK on ollut vahvasti ajamassa metsänomistajan asiaa 100 vuoden ajan, kun metsälainsäädäntöä on muokattu. Metsäyhtiöiden maanhankinnan rajoittaminen oli yksi tärkeä virstanpylväs, kun näilläkin seudulla moni köyhä talonpoika oli luopunut metsistään pilkkahintaan ja jopa viinapullon voimalla. Metsäliitto osakeyhtiön perustamisessa vuonna 1934 MTK oli keskeinen tekijä. Yksityismetsälaki astui voimaan vuonna 1928, jonka jälkeen metsänhoitoyhdistystoiminnan läpimurto tapahtui näilläkin seuduilla 1930-luvulla. Työ vakiintui, kun yhdistysten toimintaan, lähinnä metsänhoidon neuvojien palkkaamiseen menevä ns. metsänhoitomaksu tuli lakisääteiseksi vuonna 1951. Yhdistysten omiksi yhdyssiteiksi tulivat maakunnalliset metsänhoitoyhdistysten liitot, jotka olivat jäseninä vuonna 1942 perustetussa Maataloustuottajien Keskusliiton metsävaltuuskunnassa. Vietämme siis tänä vuonna myöskin metsävaltuuskunnan 75 juhlavuotta.

Muutama vuosi sitten tehtiin isoin järjestöuudistus vuosikymmeniin, kun metsänhoitoyhdistykset liittyivät MTK:n jäseneksi. Samalla järjestön jäsenmäärä moninkertaistui. Uudistukseen liittyi epäluuloja puolin ja toisin, mutta olen vakuuttunut, että tässäkin nähtiin tulevaisuuteen. Vaikka monelta osin voi kritisoida selvitysmies Ilkka Mäkelän arviota maatilojen lukumäärän vähenemisestä tulevien vuosien aikana, on suunta kuitenkin selvä. Ilman jäseniä, ei osaavallakaan ja vanhaa varallisuutta fiksusti hoitavalla etujärjestöllä ole yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Toiseksi kaupungistuvan metsänomistajakunnan omaisuus on maaseudulla ja heillä on rutkasti samansuuntaisia yhteisiä asioita puolustettavana kuin meillä maalla asuvilla metsänomistajilla ja maanviljelijöillä. Omaisuuden suoja, liikenneverkko, kiinteistöverotus, ympäristölainsäädäntö muutamia mainitakseni. Metsänhoitoyhdistyksille erottuminen muista metsäpalveluja tarjoavista tahoista on taas elinehto. Vahva metsänomistajien edunvalvonta kannolta Brysseliin on juuri sitä.

Hyvät kuulijat!

Jokunen vuosi sitten luin Keskisuomalaisesta erään yritysjohtajan laskelmasta: Pythagoraan lauseessa on 24 sanaa, Arkhimedeen laissa 67 sanaa, kymmenessä käskyssä 179 sanaa, Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksessa 1300 sanaa ja EU:n direktiivissä kaalin myymisestä on 26 911 sanaa. Byrokratian purkamisessa on työtä varsinkin nyt, kun tuntuu, että ulkoministeri Soinin taannoinen slogan - missä EU, siellä ongelma - tuntuu nyt metsävaltuuskunnan puheenjohtajastakin totiselta todelta. Maatalouden byrokratiasta puhumiseen ei juhlapuheelle sopiva puheen mitta riitä, mutta puheeni lopuksi sanon jokusen sanan päivänpolttavasta metsienhiilinielukysymyksestä. Tässä asiassa rupeaa metsävaltuuskunnan puheenjohtajankin verenpaine pikkuhiljaa nousemaan.

EU: llahan ei ole yhteistä metsäpolitiikkaa. Se on ollut myös Suomen ja MTK:n yhteinen tavoite. Toivottavasti tätä linjausta ei jouduta nyt katumaan. Nyt kun ilmastopolitiikka on noussut ihan syystä globaalisti keskiöön, on EU:ssa metsiin liittyvä päätöksen teko yhä enemmän valunut komission ympäristöpääosaston valmisteluun. Siellä kansainvälisten ympäristöjärjestöjen vaikuttamisrooli on vahvimmillaan ja heidän päämotivaationsa metsiin liittyen on museointi ja suojelu. Komission pohjaesitys on Suomelle karmea. Olen hämmästellyt, miten vpj. Jyrki Katainen ei sitä onnistunut vartioimaan, vaan esitykset pohjautuvat historialliseen puunkäyttöön ja vielä semmoisiin vuosiin, jolloin meille tuotiin paljon tuontipuuta ja talous syöksyi lamaan.

Metsänomistajien edusmiehenä minua huolestuttaa, jos Brysselistä jää luu käteen eikä Suomen edunvalvonta onnistu parlamentissa eikä neuvostossa. Vaikka EU ei voi määrätä Suomen hakkuumääriä, se voi päätöksillään näivettää virinneen metsäbiotalouden kasvun tai tehdä puunkäytön lisäämisestä suomalaisille veronmaksajille kallista. Puumarkkinoilla on vallinnut vahva ylitarjonta erityisesti kuitupuun ja energiapuun osalta. Puun hinnasta ei ole voinut EU aikana neuvotella ja tarjonnan säätelyä on vaikea kilpailulain puitteissa hoitaa. Siksi metsänomistajien edunvalvonta on keskittynyt vahvasti puunkäytön lisäämiseen. Mitä sitten tehdään edunvalvonnassa, jos Brysselissä jää luu käteen? Varmasti strategiaa joudutaan muuttamaan! Onko suojelualueiden lisääminen seuraavan polun pää? Se ainakin maksaa enemmän ja tuottaa vähemmän yhteiskunnalle. Toiseksi on pakko ryhtyä vaatimaan korvausta hiilen sitomisesta pystypuustoon. Kallis ja työttömyyttä lisäävä vaihtoehto tämäkin on. Siksi isänmaan ja metsänomistajan yhteinen etu on, että tällä kertaa Brysselistä ei kerta kaikkiaan voi palata miinusmerkkisen ratkaisulla.

Rautalankaa on tänä syksynä Brysselissä väännettävä lisää, sillä oikeasti metsät sitovat lähes puolet kaikista Suomen kasvihuonekaasupäästöistä. Nuoret hyvin kasvavat metsät sitovat hiiltä tehokkaimmin. Toiseksi, kun puupohjaisten tuotteiden käyttäminen korvaa muovia, betonia, hiiltä ja öljyä, paranee koko maapallon hiilitase. Ja kolmanneksi, jos metsiä ei hyödynnettäisi Suomessa, se tehtäisiin muualla. Luonnon monimuotoisuuskysymykset ovat helpommin ratkottavissa suomalaisen metsänhoidon avulla kuin sademetsissä. Silti metsien hyödyntäminen nähdään ongelmana puurakentamista lukuun ottamatta, jonka näkevät hyvänä ilmastopolitiikkana myös ympäristöjärjestöt ja ilmeisesti myös EU parlamentin ympäristövaliokunta. Siksi olen esittänyt porkkananviljelykurssia paitsi ilmastotutkijoille, myös poliitikoille. Jokainen joka on kitkenyt porkkanapenkkiä, ymmärtää, että isoja porkkanoita ei saa, mutta kun harventaa, kasvaa isoja porkkanoita. Siitähän tukkipuun kasvatuksessa on kyse. Ja ilmastonmuutoksen hillinnän näkökulmasta on viisasta käyttää tukkipuun hakkuista syntyvät sivujakeet kemiallisen metsäteollisuuden ja bioenergian avulla korvaamaan vastaavia fossiilisia tuotteita.

Syksyn aikana EU:ssa tehdään siis meidän jäsenkuntaan ja Suomeen dramaattisesti vaikuttavia päätöksiä. Kyseessä on miljardien investointien kohtalo. Olemme järjestönä painaneet asiassa päälle sekä Euroopan metsänomistajajärjestön CEPF:n kautta, että kaikkia muita mahdollisia kanavia pitkin. Suomalaisilta mepeiltä vaaditaan nyt todellista tarmokkuutta. Erityisesti kokoomuksessa on pyykinpesun paikka, koska se kuuluu suurimpaan EPP ryhmään ja sen pitkäaikaisin meppi Sirpa Pietikäinen on ollut vahvasti kallellaan ympäristöjärjestöjen suuntaan. Olen myös vedonnut vihreiden uuteen puheenjohtajaan Touko Aaltoon. Hän pyrkii tekemään vihreistä valtakunnallisen yleispuolueen populistisen ympäristöpuolueen sijaan. Tässä asiassa olisi näytön paikka. Kysymyksessä on iso kansallisen edun kysymys - joutuuko Suomi maksumieheksi vai ei. Viimeisenä lukkona on pääministeri. Sipilällä pitää olla kanttia tarvittaessa lyödä myös nyrkkiä pöytään neuvostossa, mikäli parlamenttia ei saada käännettyä Suomen kannalta kohtuullisen ratkaisun taakse.

Hyvät kuulijat!

Palataan lopuksi Paasikiven linjalle. Hänen kerrotaan sanoneen: Niin kauan Suomella on toivoa, kun kirveen ääni kuuluu metsästä. Minä luotan, että lopulta Paasikiven viisaus voittaa ja biotalouden kasvu saa jatkua sekä Suomen, että suomalaisen maaseudun parhaaksi, mutta kyllä käsiä pitää ristiin laittaa Tuntemattoman Sotilaan sotamies Honkajoki AA:ta mukaellen: " varjele Suomen herroja Brysselin katajaan kapsahtmasta"

Hyvää iltamamailtaa 100 vuotiaan MTK:n ja ja Metsänhoitoyhdistysten puolesta!