ILTAMAPUHE MHY KYMEENLAAKSON METSÄILTAMISSA TIRVAN LAVALLA 3.8.2011
Hyvät metsänomistajat!
Minulla on ilo tuoda MTK:n tervehdys teille suurilukuinen kymenlaaksolainen metsänomistajaväki!
Olen mietiskellyt teemoja tähän iltamapuheeseen. Aiheista ei ole kyllä pulaa. Vaimoni Marja sanoi lähtiessä, että muista Mikko, että et saa puhua liian pitkään. Yritänkin siis keskittyä vain muutamaan teemaan. Nykäiskää hihasta tai ottakaa yhteyttä, jos jokin asia jää kaihertamaan tai epäselväksi.
Ajattelin keskittyä tänä iltana metsätalouden kannattavuuteen vaikuttaviin tekijöihin ja siitä miksi metsänomistajat tarvitsevat vahvaa edunvalvontaa kannolta Brysseliin saakka. Toiseksi puhun toimintaympäristöön liittyvästä edunvalvonnasta.
MTK:sta, metsänomistajien liitoista ja metsänhoitoyhdistyksistä ollaan paraikaa rakentamassa entistä yhtenäisempää ja yksien tunnusten alla toimivaa metsänomistajien edunvalvontakokonaisuutta. Puhutaan Metsänomistajat -brändistä. Tavoitteena on, että MTK, liitot ja yhdistykset tulevat muodostamaan entistäkin yhtenäisemmän edunvalvonta ketjun. Tähän Metsänomistajat -ketjuun pitää pystyä samaistumaan niin isojen kuin pienempienkin metsätilojen omistajien asuivatpa he tilalla tai kaupungissa. Tähän ketjuun pitää pystyä samaistumaan sekä palkkatyötä tekevän metsänomistajan kuin eläkeläisen tai maanviljelijän. Yhteinen nimittäjä on metsänomistus ja sen kannattavuudesta huolehtiminen.
Metsänhoitoyhdistystoiminnan käynnistymisen taustalla vuosikymmeniä sitten oli huoli puuvarojen riittävyydestä. Metsänomistajien näkökulmasta merkittävää oli se, että kun vientimarkkinat rupesivat vetämään, kasvava puun kysyntä nosti puun hintaan ja lisäsi metsän arvoa. Tämä kannusti parantamaan metsien puuntuotosta. Pitkäjänteisen metsänhoitotyön tulokset näkyvät tänään runsaina metsävaroina. Yksityismetsätalouden kannattavuus on se perusta, jolle tulevaisuuskin on rakennettava.
Markkinaedunvalvonta on kaiken edunvalvonnan perusta, sillä puukaupastahan, ne metsänomistajan pääasialliset tulot koostuvat. Metsänhoitoyhdistysten rooli markkinaedunvalvonnassa on viime vuosina vain kasvanut. Yhdistysten kasvanut koko ja palvelujen monipuolinen kehittäminen ovat parantaneet markkinaedunvalvonnan tasoa niin täällä Kymenlaaksossa kuin ympäri maata.
Voin todeta, että ilman metsänhoitoyhdistysten valtakirjakauppatoimintaa ja korjuupalvelua takavuosien kartellin jäljet olisivat muodostuneet paljon vallinnutta tilannetta pahemmiksi.
Tähän jokunen sana kartellista
Metsänhoitoyhdistysten edunvalvonnan painopiste on siirtymässä entistä vahvemmin myös paikalliseen elinkeinon toimintaympäristön turvaamiseen. Esimerkiksi kaavoitus vaikuttaa koko ajan enemmän metsätalouden harjoittamiseen. Maakuntakaavoihin ja yleiskaavoihin ollaan sisällyttämässä maankäyttöä rajoittavia elementtejä kuten esimerkiksi maisematyölupavelvoitteita, vaikka kaavoituksen perustarkoitus on suunnitella, järjestää ja edistää rakentamista ja muuta maankäyttöä. Varsinkin ympäristöhallinto haluaa käyttää kaavoitusta erilaisten maankäyttörajoitusten läpiviemiseen, tietenkin ilman korvausta.
Kaavoitus kuuluu kunnalle - kuntien tulee ottaa valta kaavojen sisällöstä. Ympäristöhallinto dominoi kaavojen tekoa viranomaisohjauksellaan ja käyttää joskus härskistikin hyväkseen mm. valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita. Valitettavasti näyttää siltä, että juuri toimintaansa käynnistelevä uusikaan hallitus ei näytä purkavan ympäristöhallinnon vahvaa otetta kaavoituksesta - päinvastoin - rajoitteitta rajoitteiden perään ollaan asettamassa erityisesti hajarakentamiseen, mutta myös muuhun maankäyttöön. Valta kaavojen sisällöstä olisi kuitenkin annettava kunnille. Kuntien valtuustojen on myös osattava pitää annettu valta itsellään eikä antaa sitä kuntien viranhaltijoille tai valtion ympäristöviranomaisille. Helppoa se kaavoitusprosessien hallinta metsätalouselinkeinonkaan suhteen ei näytä olevan näissä isoissa fuusio kunnissa, kuten täällä Kouvolassa. Keskuskaupungin jäykät hallintomallit eivät tahdo aina taipua laajoille maaseutualuille. Edunvalvonnalle on siis työtä. Metsänhoitoyhdistykset ja metsänomistajien liitot joutuvat jatkossa siirtämään resurssejaan yhä enemmän kaavoituksen seurantaan ja siihen vaikuttamiseen, jotta maaseutuelinkeinojen harjoittamisen edellytykset säilyisivät edes kohtuullisina. Yksittäisen maanomistajankin on pidettävä kaavoitusprosesseja itsekin silmällä.
Markkinaedunvalvonta ja paikallinen muu edunvalvonta siis tapahtuu jatkossakin pääasiassa paikallistasolla metsänomistajien omissa yhdistyksissä.
Mutta paikallinen edunvalvonta ajautuu nopeasti ongelmiin, jos toimintaympäristö ei ole kunnossa. Tähän tarvitaan maakunnallista, valtakunnallista ja nykyään myös kansainvälistä edunvalvontaa. Kun lainsäädäntöä ja verotusta uudistetaan, vaikutetaan elinkeinon toimintamahdollisuuksiin. Esimerkiksi viimeisen parin vuoden aikana on uudistettu metsäkeskuslaki, laki metsävaratiedosta, laki hyönteis- ja sienituhojen torjunnasta, lait pienpuun energiatuesta ja kemerasta. Tämän lisäksi on metsälakia ja metsänhoitoyhdistystysasetusta on täsmennetty. Ilman metsänomistajalähtöistä vaikuttamista moni asia olisi kovin erinäköinen. Monissa strategisissa ohjelmapapereissa, jotka ovat metsäpolitiikan pohjana kuten MSO:ssa ja KMO:ssa tai luonnonvara- tai suo- ja turvemaastragiassa on linjattu merkittäviä politiikan suuntaviivoja. Kaikissa näissä olemme MTK:ssa olleet vahvasti mukana.
Kaikkia tavoitteita ei aina saada läpi, mutta sen voin sanoa, että jokaisen teidän mahdollisuudet harjoittaa kannattavaa metsätaloutta olisivat kovin erinäköiset ilman ammattimaisesti toimivaa edunvalvontaorganisaatiota.
Joku kaupunkilainen palkansaajataustainen metsänomistaja on kritisoinut minulle sitä, että hän ei tunne itseään MTK:n metsäjäseneksi oikein sopivaksi, kun tämä MTK on profiloitunut niin vahvasti maataloustukiaisiin ja kun tämä MTK on semmoinen tissinkoittajajärjestö. Siihen olen vastannut - ja silmääkään räpäyttämättä voin sen sanoa myös teille, että MTK on kaikkien suomalaisten maaseutuelinkeinojen ja maanomistuksen puolestapuhuja. Voimia ei kannata hajottaa vaan vahvistaa. Metsänomistajat -brändin luominen ja metsänhoitoyhdistysten saattaminen nykyistäkin tiiviimmäksi kokonaisuudeksi MTK:n vahvan, arvostusta herättävän ja perinteikkään sateenvarjon alle on mielestäni elintärkeää.
Hallitusneuvottelupöydissä pyöri vahvasti tänä keväänä erilaisten pakkokeinojen käyttö puumarkkinoiden toimivuuden ja metsätilarakenteen kehittämisen nimissä. Kiinteistöveron johdannainen - metsänomistusmaksu oli framilla todella vahvasti. Torjuntavoitto tässä asiassa saatiin, mutta koska sekä metsäteollisuus, että osa poliittisista puolueista on lonksutellut tälle maksulle ovia, ei vaara ole ohi. Uuteen hallitusohjelmaan sisältyy sekä pettymyksiä että positiivisia elementtejä. Tulevien vuosien aikana uusitaan mm metsälaki ja metsänhoitoyhdistyslaki. Tarkkana pitää olla, että metsänomistajien mahdollisuutta markkinaedunvalvontaan ei tässä yhteydessä yritetä kuohita.
Metsänomistuksen kannattavuuteen vaikuttavat tulojen, verotuksen ja yhteiskunnan sääntelyn lisäksi erilaiset kulut. Myrskyjen, sienien, hyönteisten ja nisäkkäiden aiheuttamat tuhot ovat saattavat yksittäiseltä metsänomistajalta heikentää kannattavuutta erittäin merkittävästi. Näilläkin seuduilla on kokemusta kaikista näistä. Metsätuhoihin kannattaa varautua vakuuttamalla omaisuutta. Toisaalta moneen asiaan voidaan vaikuttaa lainsäädännöllä ja toimintatavoilla. Näillä kulmilla on koettu karvaasti se, kuinka metsävaltio on toteuttanut laajamittaisia monimuotoisuuteen tähtääviä ennallistamistoimenpiteitä ottamatta huomioon kasvavaa metsätuhoriskiä ympäröiville havupuumetsille.
Laki metsätuhoista edellyttää, että metsänomistaja korjaa tuhon vahingoittamat puut metsästä määräaikojen puitteissa. Myöskään tuhohyönteisten lisääntymisalustoina toimivia havupuupinoja ei saa varastoida metsissä. Samojen lakien tulee koskea myös luonnonsuojelutarkoitukseen ostettuja myrskytuhokohteita tai ennallistamiskohteiden aiheuttamia metsätuhoja. Metsänhoitoyhdistysten täytyy olla aktiivisesti huolehtimassa yksityismetsänomistajien edusta, kun tuntuu, että näitä uusia luonnonsuojelutapoja ollaan lisääntyvässä määrin käyttämässä erityisesti täällä Etelä-Suomessa. Tulevaisuudessa on päästävä nykyistä parempaan kuulemismenettelyihin ja seurantajärjestelmiin ja vahinkojen täyteen korvaukseen. Taloudellisesti suurin metsätuhojen aiheuttaja on kuitenkin hirvi. Hirvikannan säätely ei ole vastannut sille asetettuja tavoitteita viimeisen viidentoista vuoden aikana. Nykyjärjestelmä on kyllä taannut hirvikannan säilymisen, mutta se on johtanut suuriin kannan vaihteluihin ja aika ajoin aivan liian suureen hirvikantaan ja siitä seuranneisiin haittoihin. Moni metsänomistaja onkin kaivannut MTK:lta ja metsänhoitoyhdistyksiltä ärhäkkäämpää edunvalvontaa hirvikannan säätelyn suhteen. Lain mukaanhan metsästysoikeus on maanomistajilla. Maanomistajat voivat metsästysseurojen ja riistanhoitoyhdistysten kautta vaikuttaa anottaviin lupamääriin. Viime vuosina ongelma ei ole ollut se, että lupia ei olisi myönnetty, vaan se että niitä ei ole anottu tarpeeksi. Peilin meidän pitää katsoa kaikkien. Riistakeskusuudistus tarjoa maanomistajille entistä selkeämmän vaikutuskanavan hirvikannan säätelyyn. Jokaisen riistanhoitoyhdistyksen hallituksessa on keväällä valittu erikseen maanomistajajärjestöjen - siis tuottajayhdistyksen tai metsänhoitoyhdistyksen - nimeämä edustaja. Tänä keväänä on aloitettu myös valtakunnallisen hirvistrategian tekeminen. Olen itse mukana siinä työssä MTK:n edustajana.
Hirvikannan koko on vaihdellut siis aivan liikaa. Suuri vaihtelu aiheuttaa ongelmia sekä metsästysseurueille että maanomistajille. Hirvistrategiaa laadittaessa pitäisikin pyrkiä kannansäätelyllä tasaiseen ja kestävään minimihirvikantaan. Viimeisen vuosikymmenen aikana talvehtivan hirvikannan määrä on vaihdellut 60 000:sta 110 000:een. Näin suurta talvehtivaa hirvikantaa ei voi pitää kansantaloudellisesti järkevänä. Taimikko on kymmenen vuoden ajan altis hirvituhoille. Jos kanta yhtenäkin vuotena riistäytyy käsistä, ovat tuhot metsänomistajille kohtuuttomat. Vaikka hirvi on saalisarvolla mitattuna selvästi Suomen tärkein riistaeläin, on koko yhteiskunnan näkökulmasta hirven kustannushyötyanalyysi ollut viime vuosien korkeilla hirvikannoilla vahvasti negatiivinen. Esimerkiksi liikenteen hirvionnettomuuksista aiheutuu yhteiskunnalle yli sadan miljoonan euron vuosittaiset kustannukset. Meille metsänomistajille ylisuuri hirvikanta aiheuttaa suuria taloudellisia menetyksiä. Korvattavien totaalivahinkojen lisäksi jokainen meistä metsänomistajista tietää sen, että pienempiä mutta vajaatuottoisuutta aiheuttavia vahinkoja on moninkertaisesti. Suuri ongelma viimeisen 15 vuoden aikana on ollut se, että mäntyä ja koivua ei ole pystynyt uudistamaan niille parhaiten soveltuville kasvupaikoille. Kuusen tuottokyky tuoretta kangasta huonommilla kasvutyypeillä on merkittävästi mäntyä pienempi ja monella tyvilahon saastuttamalla rehevämmälläkin maapohjalla tarvittaisiin kipeästi puulajivaihdosta.
Mitä sitten pitäisi tehdä? Eihän siihen ole kuin yksi vastaus - hirviä pitää metsästää riittävästi. Koska hirven metsästys on luvanvaraista, pitäisi metsästysseurojen ja riistanhoitopiirien yhteislupa-alueiden anoa hirvilupia nykyistä reippaammin. Ns pankkihirvijärjestelmä on osittanut monilla alueilla toimivuutensa - kaikkia anottuja lupiahan ei tarvitse käyttää, jos jäävä hirvikanta uhkaa jäädä liian alas. Toimintatapoja voisi edelleen kehittää siihen suuntaa, että nykyisten jahtikauden jälkeisten sidosryhmä palaverien lisäksi käytäisiin syksyisin jahtikauden puolessa välissä sidosryhmäkierros, jonka perusteella lisämetsästystä voitaisiin ohjata kovimman kannan alueille. Nykyinen käytäntö ei reagoi kannan muutokseen riittävästi, varsinkaan, kun kannan laskentaankaan ei ole aina ollut luottamista.
Monien metsästysseurojen ja riistanhoitoyhdistysten alueella hirvikannan säätely on toiminut ihan hyvin. Parhaiten siellä, missä metsänomistajat ovat itse aktiivisesti mukana hirven metsästyksessä ja riistanhoitotyössä. Meidän talonpoikaiseen metsästysperinteeseen pohjautuvaa hirvenmetsästyskulttuuria on syytä vaalia. Myös intohimoisimpien metsästäjien kannattaa muistaa se, että ahneella on vanhan kansan sanonnan mukaan aina huono loppu. Konflikteja kannatta välttää ja pysyä kohtuudessa - se on loppu viimeksi kaikkien yhteinen etu.
Koska ollaan täällä kaakon kulmilla, ajattelin päättää puheenvuoroni kuitenkin suomalaisen yksityismetsätalouden ylistykseen. Olin alkukesällä mukana Suomen metsäyhdistyksen järjestämässä suomalais-venäläisessä metsäfoorumissa. Erot naapurimaiden välillä ovat huimat. Meillä ovat vuosisataiset perinteet vapaasta talonpojasta. Yhteiskunnan, metsäteollisuuden ja metsänomistajien edut ovat meillä olleet yhteiset. Ilman ahkeraa ja yrittävää vapaata talonpoikaa meillä ei olisi kannattavaa metsäsektoria. - ja niin - Jos meillä ei olisi kannattavaa yksityistä metsänomistusta, ei meillä oli myöskään vahvaa metsäsektoria. Toistuvasti venäläispäättäjien kysymykset palasivat yksityismetsätalouden ihmettelyyn. Heidän keskeisin ihmetyksen aihe oli jatkuvasti omaisuuden suoja. Miten metsänomistaja valvoo, että kukaan muu ei hakkaa hänen metsiään? Toiseksi he kysyivät, että kuka päättä miten paljon ja milloin metsänomistaja voi myydä puuta. He ihmettelivät kovasti, kun heille vastasi, että metsänomistaja tietenkin. Kun he tämän vastauksen olivat kuulleet, tuli uusi jatkokysymys: Miksi sitten ei hakata kerralla kaikkea pois ja lyödä rahoiksi. Vastaushan on meille kovin selvä. Perhemetsätalouden perusta ei ole äkkirikastuminen, vaan jokainen meistä pyrkii jättämään tilansa seuraavalle sukupolvelle vieläkin paremmassa kunnossa kun on itse sen saanut tai hankkinut. Itärajan takana kaikki on toisin. Maaorjuudesta siirryttiin lähes suoraan kommunismiin. Perinteitä ei ole.
Meillä perinteitä on ja ne velvoittavat. Puhe taisi kuitenkin venähtää vähän pitkäksi. Toivon, että jokaiselle jäisi tästä illasta se mieleen se, että edunvalvontaan kannattaa uhrata ajatuksia ja olla yhteiskunnallisesti aktiivisia. Ei Suomessakaan kissan häntää nosta muu kuin kissa itse.
Toivotan kaikille teille lämmintä loppukesää ja vilkasta puukauppasyksyä.