Hukkajoen raakkutragedia syytä suhteuttaa

METSÄVALTUUSKUNNAN PUHEENJOHTAJA  |  KOLUMNI  | SAVONMAA

Hukkajoen raakkupuron ylityksiä metsäkoneella tutkitaan törkeänä luonnonsuojelurikoksena. Syytä onkin. Jokin petti Stora Enson korjuuketjussa pahasti.

Jokihelmisimpukasta tuli kerralla Suomen tunnetuin uhanalainen laji. Yhden rauhoitetun raakun arvoksi on ympäristöministeriön laatimassa hinnastossa (2002) määritelty 589 euroa. Harva tiesi ennen Hukkajoen ylityksiä, että raakku on arvoltaan Suomen arvokkain laji. Jokihelmisimpukoita arvioidaan Suomessa olevan 2,2 miljoonaa yksilöä, joten raakkukannan arvoksi muodostuu 1,3 miljardia euroa. Ainakin minulle se oli iso yllätys, sillä samaisen ympäristöministeriön laatiman hinnaston perusteella maailman laajuisesti ainutlaatuisen saimaanorppakannan arvo on vain 4,7 miljoonaa euroa. Raakkukannan arvo on määritelty siis 275 kertaiseksi saimaannorppakantaan verrattuna.

Takavuosikymmenten tehometsätaloudella on osuutensa raakun uhanalaistumiseen. Silloin soita ojitettiin vetämällä happamia vesiä suoraan puroihin, tehtiin Osaran aukeita, siis jopa 20 000 hehtaarin aukko ilman säästöpuita ja suojavyöhykkeitä, tehtiin syväaurauksia rinteisiin ja jopa lentokoneilla vesakkomyrkytyksiä. Kaikesta tästä huolimatta pääsyy raakkujokien vähenemiselle on vesireittien patoaminen, joka estää raakkujen lisääntymiselle välttämättömien lohikalojen nousun.

Mediakohu asian ympärillä on poikkeuksellinen. Se on ollut megaluokkaa isompi kuin kymmen vuotta sitten sattunut Norilsk Nickel Harjavalta Oy:n monta miljoonaa uhanalaistakin eri simpukkalajien yksilöä tuhonnut myrkkyvuoto. Nyt Hukkajoen törkeän laiminlyönnin vuoksi on koko metsäalan vastuullisuus kyseenalaistettu. Mittakaava pitäisi kuitenkin muistaa. Suomessa tehdään joka vuosi yli satatuhatta puukauppaa. Neljäsataa puunkorjuutyömaata aloitetaan jokainen työpäivä. Ei pitäisi unohtaa kaikkea sitä, mitä suomalaisessa metsätaloudessa on tehty ja tehdään paremman luonnonhoidon eteen. Puukaupassa, tiedonkulussa ja korjuuprosesseissa riittää parannettavaa. Miksi herkkä kohde ostettiin kesäleimikkona? Miksi puita ei suunniteltu kuljetettavaksi lähellä olevaa Metsähallituksen tiestöä pitkin? Onko puukapan hinnoittelussa sertifioinnin lisäarvo metsäfirmojen ostossa niin pieni, että ammattimaisen metsänomistajan ei kannattanut siihen sitoutua?

Luonnonsuojelu kuuluu perustuslain mukaan kaikille ja se tarkoittaa myös taloudellista vastuuta. Hukkajoen tapaus ei saa johtaa tunnekuohussa tehtäviin linjauksiin ja korvauksettomaan käytönrajoitukseen. Ministeri Mykkäsen ja kolmen metsäjätin sopimukset suojakaistojen leventämisestä eivät saa jäädä yksin metsänomistajien maksettavaksi. Kysyä myös sopii, onko kaavamainen koskemattomuus 100 metrin vyöhykkeellä raakkupuron varressa ylimitoitettu toimi varmistamaan purojen varjostusolosuhteet ja veden laatu? Riittäisikö pohjoisrannoille kapeampi suoja? Voisiko jatkuvan kasvatuksen salliminen ja maanmuokkauksen kieltäminen suojavyöhykkeellä estää valumat?

Arvokkaimmille raakkukohteille tulee löytää tilaa Metso- tai Helmi-ohjelmista. Muilla kohteilla metsänhoitoyhdistykset tulevat jatkossa tarjoamaan valtakirjakaupoissa ostaville puufirmoille mahdollisuutta leventää suojakaistoja maksamalla siitä. Luontoarvokauppa tulee osaksi puukauppaa. Maksuhalukkuus mittaa todellista vastuullisuutta.