Hirviluvista vastavuoroisia

04.04.2018

PÄÄKIRJOITUS & MIELIPIDE 4.4.2018 3:00
Mikko Tiirola

Keski-Suomen alueellisen riistaneuvoston puheenjohtaja Leo Houhala otti kantaa (KSML 25.3) hirvituhojen korvaamiseen ja pyyntilupajärjestelmään. Olen Houhalan kanssa samaa mieltä, että pyyntilupamaksujen tulisi kohdentua hirven aiheuttamiin tuhojen korvaamiseen eikä yleiseen riistapolitiikkaan, jota rahoitetaan metsästäjiltä kerättävällä riistanhoitomaksulla.

Nykyinen kiinteähintainen pyyntilupamaksu ei ole kannustava. Lupa maksaa yhtä paljon huolehtivatpa metsästäjät kannan säätelystä hyvin tai huonosti.

Tarvitaanko valtiota välikätenä ollenkaan? Mitä jos pyyntilupamaksut rahastoitaisiin hirvitalousalueittain ja rahastosta korvattaisiin hirvien aiheuttamat vahingot? Rahaston keräisi pyyntilupamaksuja sen verran, että vahingot saataisiin korvattua täysimääräisesti maansa vuokranneille. Syntyisi aito kannuste ehkäistä hirvituhojen syntymistä.

Asia on ajankohtainen, sillä olemme ohittaneet seitsenvuotisen EU rahoituskauden puolivälin. EU säätelee myös hirvituhokorvausten maksamista. Korvausjärjestelmä tulkitaan osaksi valtiontukijärjestelmää ja se on siksi notifioitava EU:ssa. EU komissio on suhtautunut korvausjärjestelmään nihkeästi eikä ole mitään takeita, että seuraavalla ohjelmakaudella sille saataisiin jatkolupaa.

Juuri nyt on tärkeintä, että keskisuomalaiset hirviseurueet lähtevät toteuttamaan alueellisen riistaneuvoston asettamaa tavoitetta, että talvehtiva hirvikanta saataisiin asettumaan 2,5-3,0 hirveen tuhatta metsähehtaaria kohden. Tämäntalvinen hirvikanta on reilusti tätä tavoitetta korkeampana lähes Keski-Suomen joka kolkassa.

Pohjoisessa Keski-Suomessa talvehtiva hirvikanta on laajasti yli 4 hirveä tuhannella hehtaarilla. Tuhojen lisäksi isoja tappioita metsänomistajille syntyy siitä, että kuusta joudutaan viljelemään aivan liian karuille maille.

Vetoan siihen, että hirviseurueet anovat tulevalle jahtikaudelle lupia niin reilusti, että vältytään konfliktilta maanomistajien ja metsästäjien kesken. Tarvitsemme toisiamme sekä vastuuseen kasvatettavia nuoria metsästäjiä kuten Houhala kirjoitti.

Mikko Tiirola

Metsävaltuuskunnan pj, MTK r.y.

Petäjävesi