Biotalouteen ei päästä itsestään

Vieraskolumni Aarre 26.6.2014
Mikko Tiirola

Kesäyössä auringon laskusta auringon nousuun on vain lyhyt hämärän hetki. Synkässä metsässä aamun sarastus havaitaan vasta, kun ensisäteet ovat jo korkealla. Muutama vuosi sitten näytti, että metsäalan aamun kajo on kaukana ja synkkien pilvien sävyttämä. Tänä keväänä toivo on palannut. Investointiaikomuksista on ilmoitettu. Kotimaiselle puunkäytölle on avautumassa yli kymmenen prosentin kasvu lähivuosina. Investoinnit tarkoittavat työtä ja toimeentuloa maakuntiin ja uutta nousua vaihtotaseongelmien vaivaamalle kansantaloudelle.

Uusiutuvien luonnon varojen käytön laajenemisen on jo pitkään ymmärretty olevan tulevaisuuden megatrendejä. Jostain syystä siihen on Suomessa suhtauduttu tähän kevääseen saakka toisella kädellä huitaisten. Peliteollisuus ja musiikkivienti ovat olleet päättäjien huulilla. Näyttää siltä, että nyt kun sahateollisuuteen ja selluteollisuuteen on tulossa isoja investointeja, herää muukin yhteiskunta. Usko biotalouteen on noussut kevään aikana valtakunnan ykkösajuriksi.

Valtioneuvoston juuri julkaisema biotalousstrategia tavoittelee 100 000 uutta työpaikkaa vuoteen 2025 mennessä. Tavoite on hyvä ja kunnianhimoinen. On tärkeää, että strategia ei jää pölyttymään valtioneuvoston kansliaan. Sen eteen pitää tehdä uudenlaista politiikkaa.

Puun käytön lisääntyminen miljoonilla moteilla, vaatii liikennepolitiikalta muutakin, kuin Kehä kolmosen sisäpuolelle investoimista. Nykyhallitukselta ei maakuntiin ole rahoja juuri herunut. Alempiasteinen tieverkko rapautuu vahdilla, silloille joudutaan yhä useammin asettamaan painorajoituksia eikä raideverkostonkaan kunnossa maaseutu-Suomessa ole hurraamista. Korjausvelka on noussut yli kahteen miljardiin euroon.

Ympäristöministeriön hallinnonala vaatii kunnon tuuletuksen, jotta biotalousstrategia voisi toteutua ja kestävä kehitys pääsisi vauhtiin. Suhtautuminen turpeeseen on yksi osoitus järjettömästä ympäristöpolitiikasta. Maailman ääristä ja epäinhimillisistä työoloista rahdattu kivihiili on hallituksen päätösten seurauksena syrjäyttänyt kasvavassa määrin kotimaisen turpeen ja puun. Vaarana on, että YM:n valmistelema ilmastolaki tulee entisestään hankaloittamaan turvetuotantoa.

YM:ssä valmistellaan hallitusohjelman tavoitteisiin perustuvaa sadan tuhannen hehtaarin soidensuojelun täydennysohjelmaa ja kevään kehysriihipäätös tuo 13 000 hehtaaria uusia suojelumetsiä. Suomi on jo nyt metsien suojelun kärkimaita maailmassa ja lähes kaikki talousmetsät on sertifioituja. Metsänomistajat ovat laajasti monitavoitteisia ja suojelevat luontoarvoja vapaaehtoisesti. Eikö ympäristöhallinnolle mikään riitä? Suomen metsäpinta-alasta on tiukasti suojeltua yli 2 miljoonaa hehtaaria eli 9 % metsäpinta-alasta.

Biotalousstrategian tavoitteiden saavuttaminen vaatii muutosta suojelu- ja käyttörajoituspolitiikkaan. Olisiko suojelussa aika siirtyä markkinalähtöisyyteen? Vapaaehtoinen ja markkinalähtöinen suojelu kuuluu toki asiaan jatkossakin, mutta ei enää nykyisessä määrin verovaroin. Luonnonperintösäätiön toiminnasta voisi ottaa mallia. He keräävät rahaa luonnonsuojelua varten ja ostavat tiloja markkinahintaan. Muille luonnonsuojelujärjestöille ja ympäristöministeriölle tässä on hyvä toimintamalli. Toisten maille on niin kovin helppo esittää rajoituksia ja vaatimuksia verovaroilla.

Totaalisuojelun lisäksi noin miljoonalle metsähehtaarille (4 %) on asetettu kaavoituksella ja muilla määräyksillä käyttörajoituksia. Kuntien yleiskaavoituksen aiheuttamat paineet metsätalouden harjoittamiselle ovat voimistuneet erityisesti Etelä-Suomessa. Maisematyölupavaatimuksia on asetettu pahimmillaan koko kunnan alueelle. Turha byrokratia maksaa metsänomistajalle jopa ensiharvennustulojen verran ja saa puunostajat karttamaan tällaisia alueita. Poliittisten päätösesityksien vaikutuksia tulisikin jatkossa aina arvioida kunnissa, maakunnissa ja Helsingissä myös maaseutu- ja elinkeinovaikutusten arvioinnin näkökulmasta lakisääteisten ympäristövaikutusten arvioinnin lisäksi.

Kun uuden biotalouden auringonnousu kajastaa jo vahvasti, on syytä huolehtia, että myös politiikkaa uudistetaan. Luonnonsuojelujärjestöjen vaatimukset ekologisten vyöhykkeiden ja käytävien tuomisesta entistä vahvemmin maankäytön suunnitteluun pitää torjua. Seuraavalla vaalikaudella onkin syytä keskittyä turhien normien ja sääntelyiden karsimiseen. Voitaisiinko yksi hallituskausi mennä niin, että uutta ympäristölainsäädäntöä ei pyrittäisikään säätämään, vaan keskityttäisiin vanhojen elinkeinotoimintoja ja yrittäjyyttä estävien säädösten korjaamiseen?

Mikko Tiirola

Metsävaltuuskunnan puheenjohtaja MTK r.y.

Petäjävesi