Avauspuhe metsävaltuuskunnan 80-vuotis juhlaseminaarissa

02.11.2022

Hanasaari 2.11.2022 

Arvoisa metsävaltuuskunta!

Tervetuloa metsävaltuuskunnan 80-vuotis juhlaseminaariin Hanasaareen!

"Metsävaltuuskunnan synty juontaa juurensa siitä voimien kokoamisen tarpeesta, jota varsinkin metsänhoitoyhdistysten piirissä oli tunnettu metsätaloudellisten ja metsätalouspoliittisten kysymysten hoitamiseksi. On syytä tässäkin yhteydessä panna merkille, että kun metsänhoitoyhdistystoiminta maassamme alkoi ja kun ensimmäiset yhdistykset perustettiin, oli näiden yhdistysten painopiste aluksi suunnattu, ei suinkaan metsänhoitoon, vaan nimenomaan taloudellisiin kysymyksiin ja kaupalliseen yhteistoimintaan."

Nämä sanat ovat vuodelta 1962 silloisen MTK:n metsäjohtajan Yrjö Hassin puheesta, kun metsävaltuuskunnan perustamisesta oli kulunut 20 vuotta. Tässä MTK:n arkistoihin taltioidussa laajassa esitelmässään Hassi kuvaa sitä kehitystä mikä 1930-luvun aikana sai aikaan tapahtumasarjan, joka johti marraskuussa 80 vuotta sitten maailmansodan riehuessa metsävaltuuskunnan perustamiseen.

Puukaupallisten etujen ajamisen rinnalle nousi 1928 säädetyn yksityismetsälain ja metsänhoitolautakuntien perustamisen vauhdittamana metsänhoidon edistäminen. Metsänomistajien yhdistysten nimiksi vakiintuikin metsänhoitoyhdistykset. Tarpeet ajaa metsänomistajien asiaa pitäjätasoa laajemmin johtivat 30-luvulla maakunnallisten metsänhoitoyhdistysten liittojen perustamiseen.

Se ei vielä riittänyt, vaan tarve valtakunnalliseen organisoitumiseen sai pohjoishämäläiset, lounaissuomalaiset ja satakuntalaiset metsänhoitoyhdistysmiehet tekemään avauksen valtakunnallisen kokouksen järjestämisestä. Kutsun saivat kaikki silloiset 17 suomenkielistä ja 3 ruotsinkielistä metsänhoitoyhdistysten liittoa, MTK, Metsäliitto OY sekä molemmat keskusmetsäseurat. 2.4.1941 Helsingissä pidetyssä kokouksesta lähti liikkeelle se prosessi, joka johti metsävaltuuskunnan perustamiseen marraskuussa 1942.

Mainittakoon, että tuossa välirauhanaikana pidetyssä kokouksessa keskisuomalaisia edusti appeni isä, joka ei päässyt varsinaista metsävaltuuskunnan perustamista kokemaan, kun hän kaatui sankarivainajana jatkosodassa heinäkuussa 1941.

Metsävaltuuskunta perustettiin metsänhoitoyhdistysten tarpeesta. Perustamisvaiheessa enemmistön päämääränä oli oman erillisen valtakunnallisen järjestön luominen, mutta jo lainaamani Yrjö Hassin esitelmän arvion mukaan sotatilanne vaikutti siihen, että asian kehittäminen haluttiin jättää myöhemmäksi ja juuri MTK:n yhteyteen perustettavan metsävaltuuskunnan tehtäväksi. Nyt 80 vuotista taivalta juhlistaessamme voinemme todeta, että väliaikaisratkaisu on osoittautunut varsin toimivaksi.

MTK:n metsävaltuuskunnan aika on myös suomalaisen metsäsektorin menestysaika. Metsäsektori nosti Suomen sotien jälkeen loistoon, metsämme kasvuun ja mahdollistaa myös menestymisen ilmastonmuutoksen torjunnassa.

Metsävaltuuskunta on myös osannut elää ajassa ja uudistua. Eipä tienneet jatkosodan aikaiset ikämiehet, joita varmaan silloisetkin metsänomistajien edustajat lienevät olleet, että suurin vaikuttamisen paine 80 vuoden kuluttua onkin belgialaisessa kaupungissa nimeltä Bryssel. Siitä on lähdettävä, että tähän on tultu!

Viime vuosina metsävaltuuskuntaa edeltävä seminaari on pyritty teemoittamaan ajankohtaisilla laajoilla metsäpoliittisilla kysymyksillä, kuten metsävaltuuskunnan säännöissäkin lukee. Ja totta totisesti Brysselissä luuppi tällä hetkellä on.

Seminaarimme aloittaa hetkenpäästä paneeli - "Brysselissä hamutaan päätösvaltaa metsien käyttöön - Onko metsänomistajan peli jo menetetty?" Panelisteiksi olemme saaneet upean joukon, joilla kullakin on vahvaa kosketuspintaa asiaan. Tervetuloa mep Nils Torvalds, maa- ja metsätalousvaliokunnan pj Anne Kalmari, kansanedustaja ja entinen meppi Sari Essayah sekä meidän oma pohjoismaiden metsäkoordinaattori Maria Pohjala. Paneelia tulee vetämään Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Jouni Kemppainen. Tässä yhteydessä todettakoon, että harva muistaa metsävaltuuskunnan ensimmäinen puheenjohtaja ja pitkäaikainen sellainen oli Maaseudun Tulevaisuuden silloinen päätoimittaja Onni Koskikallio. 19 vuotta metsävaltuuskunnan ruorissa ansaitsee kunnioituksemme.

EU-aiheisen paneelin jälkeen olemme kutsuneet metsäjohtaja Marko Mäki-Hakolan EU-kauden aikaiset edeltäjät pyöreään pöytään. Tervetuloa Martin Lilland, Antti Sahi ja Juha Hakkarainen.

Sen jälkeen onkin metsävaltuuskunnan vuoro. Toiminnanjohtaja Jyrki Wallin vetää osallistavan osuuden ja seminaaripäivän päätteeksi on vielä vuorossa MTK:n puheenjohtajavaalin esittäytymiset. Pääsemme myös tekemään jokusen kysymyksen edunvalvonta areenoilla jo meritoituneille herroille Juha Marttila ja Pekka Pesonen. Kyseessähän on valtuuskunnan kolmen viikon päästä tapahtuva vaali MTK:n johtokunnan puheenjohtajasta, joka sääntöjen mukaan toimii myös metsäjohtokunnan puheenjohtajana.

Lämpimästi tervetuloa metsävaltuuskunnan juhlaseminaariin!