Alempiasteinen tiestö on huoltovarmuuskysymys

TIE&LIIKENNE | Suomen Tieyhdistyksen ammattilehti 3/2022 | KOLUMNI

Tänä suvena teiden kunnosta ja bensan hinnasta on piisannut kesäpuheita. Melkoisella varmuudella niistä tulee myös yksi tulevien eduskuntavaalien kärkiteemoista. Syystäkin. Raha tulee tulevina vuosina olemaan tiukalla. Meneekö infrainvestointivaran kärki tunnin juniin vai palvelemaan koko Suomea? Pinta-alastamme 70 prosenttia on saavutettavissa vain teitä pitkin. 

Sekin on syytä muistaa, että Suomen tavaraviennistä parikymmentä prosenttia alkaa puun kannolta metsätietä pitkin. Alempiasteisen tieverkon merkitys lisääntyy viimeaikaisten mullistusten myötä. Koronapandemia on tehnyt työstä monipaikkaista. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on mullistanut puunkuljetusten suuntia monien merkittävien metsäteollisuuden investointien lisäksi. Myös kotimaista energiapuuta tarvitaan merkittävästi lisää huoltovarmuuden varmistamiseksi. Vihreä siirtymä tarkoittaa merkittävää tuuli- ja aurinkovoiman rakentamista. Se taas vaatii merkittävää tieinfran kehittämistä. Kaikesta tästä seuraa, että alempiasteisen tieverkon rooli koko yhteiskunnalle ja sen taloudelliselle pärjäämiselle kasvaa. 

Vaikka valtio on nostanut perusväylänpidon määrärahoja viime hallituskausilla, kasvaa koko tiestön korjausvelka. Nykyinen rahoitustaso riittää juuri ja juuri pääteiden kunnossapitämiseen, vaikka valtateitä, kantateitä ja taajamien katuverkostoa Suomen 454 000 kilometrin kokonaistieverkosta on alle 10 prosenttia. Tiestön 1,5 miljardin korjausvelasta vähäliikenteisellä verkolla on arvioitu olevan lähes 90 prosenttia. Suomen liikennejärjestelmän heikoin lenkki, valtion alempi tieverkko, tarvitsee ehdottomasti erillisen pelastusohjelman. 

Myös 350 000 kilometrin yksityistieverkon korjausvelka kasvaa. Näillä teillä on paljon käyttäjiä, mutta lähes aina pääosan tienpidon kustannuksista maksavat teiden osakkaat. Ainoa julkinen rahoitus kunnossapitoon tulee kunnilta. Valitettavasti viime vuosina monessa kunnassa on vähennetty tai jopa poistettu yksityisteille myönnettävät avustukset. Yksityisteiden varsilla asuvat kiinteistöjen omistajat maksavat kiinteistöveroa siinä missä taajamienkin asukkaat, mutta he joutuvat pitämään omilla varoillaan tiensä kunnossa, toisin kuin kaava-alueilla. Kuntien kiinteistöverotuotot ovat olleet kasvavia. Siksi voisi olla kohtuullista, että valtuustot ohjaisivat kiinteää osuutta kiinteistöverotuotosta yksityistieavustuksiin. Se olisi elinvoimaa vahvistava linjaus, mutta myös oikeudenmukaisuuskysymys. 

Harva tietää, että yksityistiet tuottavat nykyisillä avustustasoilla nettotuloa valtion kassaan. Tiekunnilla ei ole alv-vähennysoikeutta. Siksi lähes joka neljäs euro 350 000 km tienpidon kustannuksista kilahtaa valtion kirstuun. Valtio ei tue yksityisteiden kunnossapitoa, mutta tarjoaa 50 prosentin avustusta ELY-keskusten kautta yksityisteiden perusparannukseen. Vastaavansuuruista perusparannustukea tarjotaan metsäteille Kemera-tuilla. Niitä kului metsäteiden tekemiseen ja perusparantamiseen viime vuonna alle viisi miljoonaa euroa, kun vielä vuonna 2014 oltiin 25 miljoonan euron vuosittaisella tasolla. 

Kustannukset ja vaatimustaso sekä suunnittelun että tien perusparantamisen osalta koetaan selvästi liian suureksi. Avustusprosentin nostaminen 75 prosenttiin saisi varmasti useampia tiekuntia aktivoitumaan. Lisäksi tarvittaisiin tiekuntien hoitamiseen ammattimaisempaa otetta ja digitalisaation hyödyntämistä. Tiekunnan hallinto, kunnostuksen suunnittelu, rahoituksen haku ja toteutus vaativat osaamista. Ammattimaiselle tieisännöinnille ja yksityistieneuvonnalle on tilausta. 

• MIKKO TIIROLA Metsävaltuuskunnan pj., MTK ry